Jesuiittojen hallitsemilla alueilla elinolosuhteet, aineellinen ja henkinen kulttuuri saivat kehittyä, ja jopa jesuiittoja voimakkaasti arvostellut valistusfilosofi Voltaire myönsi, että jesuiittojen avulla oli saavutettu "sellainen sivilisaation aste kuin niissä oloissa oli mahdollista".
Jesuiitoilla onkin vankka asema tieteellisessä keskustelussa eri puolilla maailmaa paitsi katolisen kirkon piirissä myös sen ulkopuolellakin.
Jesuiittojen tilanteeseen näkyi helpotusta jo ennen vuoden 1814 uudelleenperustamista: voimistuneen piispanistuimensa turvin Pius VII vahvisti jo 1801 Venäjän jesuiittaveljeskunnan.
Nykyaikana jesuiittojen toiminta on yhä keskittynyt ympäri maailmaa, minkä johdosta jesuiitat ovat myös joutuneet ottamaan kantaa kirkon polttaviin kysymyksiin.
Jesuiittoja alettiin pian järjestön perustamisen jälkeen syyttää siitä, että se noudatti "tarkoitus pyhittää keinot" -tyyppistä toimintamallia, ja että järjestön tavoitteenaan ilmoittama "sielujen pelastumisen auttaminen" sisälsi myös joukon muita päämääriä.
Jesuiittojen epäonni ei loppunut tähän vuoden 1759 karkotukseen, sillä 1764 Ranska toimi samoin ja 1767 Espanja ja Napoli häätivät puolestaan maansa jesuiitat.
