Esimerkiksi kaksi veljenpoikaansa kardinaalinepoksiksi kohottanut paavi Paavali III oli itsekin aikanaan nimitetty kardinaaliksi nepotismin kautta, ja hänet kardinaaliksi nimittänyt paavi oli myös astunut kardinaaliksi sukulaisensa ansiosta.
Esimerkiksi vahvojen kardinaalinepoksien aikana voitiin suurella varmuudella todeta, että hallitseva paavi oli vallaltaan heikko ja siten kardinaalinepoksensa ohjailtavissa.
Paikoin kardinaalinepos ei edes ollut paavinistuimella olevan sukulaisensa nimittämä, vaikka kardinaalinepos olikin, sillä esimerkiksi kun paavi Leo XI menehtyi ennen kuin ehti nimittää kardinaalinepoksen virkaansa, hoiti paavin seuraaja tämän nimityksen.
Paavi Innocentius XII:n nepotisminvastaisesta taistelusta huolimatta ainoastaan kolme kahdeksasta 1700-luvun paavista ei saanut lähisukulaistaan kardinaaliksi.
Vuodesta 1566 vuoteen 1962 kardinaalinepokselle kuului myös paavillisen kuurian voimakkaan viraston johto, minkä kautta kardinaalinepokset olivat paaviin vaikuttavien taustavaikuttajien lisäksi myös virallisessa asemassa kirkon sisällä.
1700-luvun epävirallisten kardinaalinepoksien valta aleni suuresti suhteessa aikaisempiin kardinaalinepokseihin samalla, kun taas kardinaalivaltiosihteerin valta vastaavasti kasvoi.
