Afrikka

Afrikka on maailman toiseksi suurin maanosa. Sen pinta-ala on 30 065 000 neliökilometriä, joka on 20,3 prosenttia Maan maapinta-alasta. Afrikan yli miljardi asukasta muodostaa noin 14,8 prosenttia ihmiskunnasta.
Afrikka on luonnonvaroiltaan vauras, mutta taloudeltaan köyhä maanosa. Afrikassa kulminoituvat monet maailman pahimmista ongelmista, kuten köyhyys, AIDS, ruoan ja veden puute ja huono hallinto. Afrikkalaiset kärsivät vuosisadan siirtomaajärjestelmästä ja tätä ennen orjuudesta. Pääosa maaosan maista itsenäistyi 1960-luvulla. Sodat, epävakaus ja väestönkasvu koettelevat maanosaa nykyäänkin.
Antiikin kreikkalaiset kutsuivat maanosan pohjoisosaa Libya-nimellä. Ensimmäinen tunnettu "Africa"-maininta on 100-luvun eaa. alusta roomalaiselta runoilijalta Enniukselta. Hän viittasi sanalla Karthagon seutuun. Roomalaiset hävittivät Karthagon vuonna 146 eaa. ja nimesivät ensimmäisen Välimeren eteläpuolisen provinssinsa Africaksi. Provinssi käsitti suurin piirtein nykyisen Tunisian ja osan Algeriaa. Myöhemmin Afrikka laajentui tarkoittamaan laajempaa aluetta, mutta vasta 1400-luvulta lähtien se on tarkoittanut koko maanosaa. "Afrika"-nimen alkuperä saattaa olla foinikian kielen sanassa "afer", musta, monikossa "afri". Roomalaiset kutsuivat alueella asuneita berbereitä afreiksi.
Afrikka on laajin eteläiselle pallonpuoliskolle ulottuvista mantereista. Euroopasta sen erottaa Välimeri, Aasiaan sen yhdistää koillisessa Suezin kannas, jonka poikki johtaa 163 kilometrin pituinen Suezin kanava. 
Afrikan pohjoisimmasta kohdasta, Ras ben Sakkasta Tunisiassa (37°21' N), eteläisimpään, Cape Agulhasiin Etelä-Afrikassa on matkaa suunnilleen 8 000 kilometriä. Manteren läntisimmästä kohdasta, Kap Verden niemimaasta Senegalissa(17°33'22" W), itäisipään kohtaan Sar Hafuniin Somaliassa (51°27'52" E), on noin 7 400 kilometriä.
Afrikan rantaviivan pituus on noin 26 000 kilometriä. Muihin maanosiin ja varsinkin Eurooppaan verrattuna Afrikan rannikot ovat melko suoria, ilman laajoja niemimaita tai lahtia, ja vaikka Euroopan pinta-ala onkin vain noin kolmasosa Afrikan pinta-alasta, on Euroopan rannikko kaikkiaan pidempi, noin 32 000 kilometriä.
Afrikan itärajana on Punainenmeri. Geologiassa Afrikkaan luetaan toisinaan myös Arabian niemimaa, sillä Zagrosvuoret Iranissa sekä Anatolian vuoret sijaitsevat Afrikan ja Euraasian manner­laattojen rannalla. Pohjois-Afrikkaa ja Lounais-Aasiaa yhdistävät toisiinsa myös yhtäläiset luonnon­olot kuten laajat autiomaat sekä kielellisesti molemmilla alueilla puhuttavat afroaasialaiset kielet, joista levinnein on arabia.
Suurin osa Afrikkaa kuuluu trooppiseen ilmastovyöhykkeeseen, pohjoisimmat ja eteläisimmät alueet subtrooppiseen.
Päiväntasaaja kulkee Afrikan poikki. Sen läheisyydessä, varsinkin Kongo-joen valuma-alueella, on trooppista sademetsää. Päivän­tasaajalta kauemmas edettäessä sade­määrät vähenevät, ja sekä sade­metsä­vyöhykkeen pohjois- että etelä­puolella on ensin laajoja savanneja, kauempana aroja ja lopulta autiomaata. Pohjois-Afrikassa Kravun kääntöpiirin molemmin puolin onkin maailman laajin autiomaa, Sahara. Myös eteläisellä pallon­puoliskolla on Kauriin kääntöpiirin läheisyydessä autio­maita, kuten Kalahari ja Namib. Itä-Afrikan vuoristo­seuduilla on paikoitellen päivän­tasaajan tienoillakin savannia ja jopa autiomaata. Kapealla vyöhykkeellä Afrikan pohjois­­rannikolla samoin kuin manteren eteläisimmässä osassa vallitsee välimerenilmasto.
Pleistoseenin lopun joukkotuho vaikutti Afrikassa vähemmän kuin muissa maanosissa. Osittain tämän vuoksi Afrikka onkin tullut tunnetuksi moni­muotoisesta eläimistöstään. Siellä on maailman muihin alueisiin verrattuna huomattavan paljon suurikokoisia eläimiä, varsinkin nisäkkäitä. Sellaisia ovat petoeläimistä leijona, leopardi ja hyeena, kasvis­syöjistä esimerkiksi afrikannorsu, kirahvi, virtahepo ja sarvikuono. Afrikassa on myös suuri joukko antilooppilajeja sekä kädellisiä kuten paviaanit sekä ihmis­apinoihin kuuluvat simpanssit ja gorillat.
Afrikassa on myös suuria lintuja kuten strutseja, sekä matelijoita kuten krokotiileja.
Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma UNEP totesi vuonna 2008 metsäkadon olevan Afrikassa noin kaksi kertaa nopeampaa kuin muualla. On jopa väitetty, että 90 prosenttia Länsi-Afrikan alkuperäisistä metsistä olisi jo tuhoutunut. Madagaskarin alkuperäisistä metsistä 90 prosenttia on tuhoutunut sen jälkeen, kun ihmiset asuttivat saaren noin 2 000 vuotta sitten. Noin 65 prosenttia Afrikan viljelysmaasta kärsii maaperän köyhtymisestä.
Afrikan "esihistoria" alkaa aiemmin kuin minkään muun mantereen; arkeologisten löytöjen mukaan nykyihminen kehittyi Itä-Afrikassa. Esihistoriallisena aikana siellä ei sen enempää kuin muuallakaan ollut järjestäytyneitä kansallisvaltioita vaan metsästäjä-keräilijäheimot kuten sanit (busmannit) asuttivat mannerta. Noin kymmenentuhatta vuotta sitten alkoi maanviljely ja kotieläimiä kesytettiin. Maanviljelijät asettuivat paikalleen asumaan. Runsaampi ravinto mahdollisti väestönkasvun. Monin paikoin tehtiin runsaita kalliomaalauksia.
"Historiallinen aika" alkoi noin 3300 eaa. Egyptissä. Muita vanhan ja antiikin ajan suuria valtioita olivat Nubian kuningaskunta, Karthago ja Aksum. Kahden viimeisen vuosisadan aikana ennen ajanlaskumme alkua Rooman valtakunta valloitti vähitellen koko Pohjois-Afrikan. 600-luvulla alueen valloittivat arabit, minkä jälkeen arabian kieli ja islam tulivat vähitellen vallitseviksi koko alueella. Myöhempinä aikoina islam on levinnyt laajalle Saharan eteläpuolellekin, jossa kuitenkin jo aikaisemmin kristinuskoon kääntynyt Etiopia on jäänyt kristilliseksi saarekkeeksi nykyaikaan saakka.
Eteläisemmässä Afrikassa tapahtui noin 2000 eaa.–1000 jaa. bantuekspansio, jossa nykyisen Länsi-Afrikan alueella Guineanlahdella asuvat bantukansat levisivät etelään Kongon ja Sambesin sademetsiin sekä Kalaharin autiomaahan aina Oranjejoelle nykyiseen Etelä-Afrikan tasavaltaan. He levittivät mukanaan raudan valmistustaidon.
Keskiajalla Afrikassa oli monia kuningaskuntia kuten Ghana, Kanem, Songhai, Benin ja Mali. Kaupankäynti oli suurta, pohjoisesta Saharan alueelta karavaanit toivat hevosia, tekstiilejä ja Saharan kaivosten suolaa, etelästä Senegalin ja Nigerin kultaa, kolapähkinöitä ja orjia. Vauraus kasvatti kuningaskuntien varoja ja islaminuskoiset karavaanarit perustivat kouluja ja moskeijoita. He eivät tehneet käännytystyötä, mutta kuninkaat huomasivat heidän hyödyllisyytensä. Islamin mukana maihin levisi luku- ja kirjoitustaito. Malin kuningas Mansa Musa teki vuonna 1324 Euroopassa saakka huomiota herättäneen pyhiinvaellusmatkan Mekkaan suuren ja loisteliaan seurueen kanssa.
Vuonna 1482 portugalilaiset perustivat kauppa-aseman Guineanlahden rannalle. Pääasialliset kaupan kohteet olivat orjat, kulta, norsunluu ja mausteet. Eurooppalaisten levittäytyessä Amerikkaan orjia haettiin Afrikasta työvoimaksi maatiloille.
Turkki valloitti 1500-luvulla koko Pohjois-Afrikan Marokkoa lukuun ottamatta. Vuonna 1830 se kuitenkin menetti Algerian Ranskalle ja myöhemmin Euroopan maille muutkin afrikkalaiset alueensa, viimeisenä Libyan Italialle vuonna 1912. Samana vuonna myös siihen saakka itsenäisenä pysynyt Marokko joutui Ranskan miehittämäksi.
"Afrikan valloitukseksi" kutsutaan ajanjaksoa 1880-luvulta ensimmäiseen maailmansotaan. Afrikan rannikoilla useilla Euroopan mailla oli ollut siirtomaita ennestäänkin, mutta tuona aikana Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska, Saksa, Belgia, Italia, Portugali ja Espanja jakoivat keskenään lähes koko Afrikan. Maanosaan jäi lopulta vain kaksi itsenäistä valtiota, Liberia ja Etiopia.
1800-luvun Euroopan teollistuneet valtiot halusivat vallata alueita, joilta ne saisivat halpoja raaka-aineita ja työvoimaa. Siirtomaiden hankkimista alettiin pitää vallan tunnusmerkkinä. Länsimaalaiset pyrkivät levittämään Afrikkaan myös omaa elämäntapaansa. Afrikkalaisilla ei katsottu olevan samaa ihmisarvoa kuin valloittajilla.
Siirtomaat itsenäistyivät toisen maailmansodan jälkeen, useimmat 1960-luvulla. Nykyisin Afrikassa on yli 50 itsenäistä valtiota. Niiden rajat ovat peräisin siirtomaa-ajalta, eivätkä perustu kansallisuuksiin tai heimoihin. Myös Afrikan maiden viralliset kielet ja useissa tapauksissa pääuskonnotkin ovat peräisin siirtomaa-ajalta.
Vuonna 1963 perustettiin Afrikan yhtenäisyysjärjestö OAU tukemaan Afrikan maiden yhteistyötä ja itsenäistymispyrkimyksiä. Vuonna 2002 sen korvasi Afrikan unioni, jonka tavoitteena on tiivis taloudellinen ja poliittinen yhteistyö.
Afrikan väkiluvun arvioitiin vuonna 2006 olevan 924 miljoonaa ja vuonna 2009 yli miljardin. Väkiluvun odotetaan kasvavan vuoteen 2025 mennessä 1,4 miljardiin. Afrikan väestö kasvaa noin 20 miljoonalla vuodessa. Afrikan väkiluku oli vuonna 1950 vain 260 miljoonaa eli kolmannes Euroopan silloisesta väestöstä. Unicefin vuonna 2014 julkaisema raportti ennusti nopeampaa väestönkasvua ja seuraavalle 35 vuodelle jopa 1,8 miljardia syntyvää lasta. Ennusteen mukaan vuoteen 2050 mennessä Afrikassa on yli miljardi alle 18-vuotiasta lasta, mikä on lähes 40 prosenttia kaikista maailman lapsista. Vuonna 2100 afrikkalaisia on tämän skenaarion mukaan neljä miljardia, joista miljardi Nigeriassa.
Afrikassa on useita tuhansia (tarkkaa lukumäärää ei voi määrittää) erilaisia yhteisöjä ja etnisiä ryhmiä, joilla on omat kulttuurinsa, kielensä, uskontonsa ja historiansa. Ryhmien rajat eivät ole selviä varsinkaan ulkopuoliselle. Useimmat afrikkalaiset puhuvat useampaa kuin yhtä kieltä. Viime vuosisatoina etnisiä ja kulttuurillisia eroja on vuoroin korostettu, vuoroin vähätelty poliittisista syistä.
Afrikan kielet jaetaan usein neljään kielikuntaan: afroaasialaisiin kieliin, nilosaharalaisiin kieliin, nigeriläis-kongolaisiin kieliin ja khoisankieliin. Niiden lisäksi Madagaskarin saarella puhutaan austronesialaista kieltä malagassia, ja eri puolilla Afrikkaa puhutaan indoeurooppalaisia kieliä, jotka tulivat maanosaan eurooppalaisen kolonialismin mukana. Afrikassa puhutaan yhteensä noin kahta tuhatta kieltä.
Pohjois-Afrikka on arabikulttuurin leimaama ja Saharan eteläpuolella on runsaasti erilaisia mustia väestöryhmiä. Afrikkalainen taide käsittää suuren määrän erilaisia taideperintöjä. Afrikan ruokakulttuuri vaihtelee mantereen koon tähden laajalti, mutta esimerkiksi maissipuuron ja hedelmien käyttö on yhteistä monille alueille.
Afrikka on maailman asutetuista mantereista selvästi köyhin ja nykyään keskimääräisesti köyhempi kuin 30 vuotta sitten. YK:n 175 maata käsittävässä raportissa ”Human Development Report” vuodelta 2003 25 viimeistä sijaa olivat afrikkalaisia valtioita.
Afrikan nykyisen köyhyyden juuret ovat paikoin historiassa. Afrikan heikon taloudellisen tilanteen merkittävimpiä syitä ovat olleet epävakaa siirtyminen pois kolonialismista, kylmä sota, poliittisen korruption kasvu ja despotismi ja protektionismi. Afrikan talouskehitys on polkenut paikallaan verrattuna Kiinan, Intian ja Etelä-Amerikan nopeaan talouskasvuun, joka on nostanut miljoonia ihmisiä köyhyysrajan yläpuolelle. Afrikan talous on jopa taantunut ulkomaankaupalla, investoinneilla ja BKT:lla mitattuna.{{lähde}} Köyhyydellä on kauaskantoisia vaikutuksia, kuten alhainen elinikä, väkivalta ja epävakaus. Vuosikymmenten aikana Afrikan taloutta on yritetty useasti kasvattaa, mutta huonolla menestyksellä.
{{Maanosat}}