Marsu

Marsu ("Cavia porcellus") on Etelä-Amerikasta kotoisin oleva jyrsijä, josta on tullut suosittu lemmikkieläin. Marsu oli yksi yleisimmin käytetyistä koe-eläimistä, jopa siinä määrin että englannin kielessä sana marsu (guinea pig) tarkoitti myös koekaniinia. Nykyään eläinkokeisiin käytetään enemmän hiiriä ja rottia niiden lisääntymisen nopeuden takia.
Lemmikkinä pidettävää marsulajia "Cavia porcellus" ei tavata missään aidosti luonnonvaraisena. Pohjoisessa Etelä-Amerikassa, Brasilian seudulla tosin elää populaatioita, joiden oletetaan polveutuvan villiintyneistä kesymarsuista. Kesymarsun arvellaan kehittyneen useista eri kantamuodoista, joiksi yleisimmin mainitaan lajit "Cavia aperea" ja "Cavia tschudii".
Marsut ovat kasvinsyöjiä, tarkemmin ruohokasvien syöjiä, mistä syystä niiden ruoan ei tulisi sisältää eläinperäisiä tuotteita, kuten kananmunaa. Lemmikkimarsujen tärkeimmät ruoka-aineet ovat hyvälaatuinen kuivaheinä ja raikas vesi. Kumpaakin on oltava saatavilla vapaasti suolisto-ongelmien, hampaiden liikakasvun ja elimistön kuivumisen ehkäisemiseksi. Marsujen ruokintaan kuuluu usein myös heinää runsaammin energiaa, proteiinia ja hivenaineita sisältävä pellettiruoka, joka on tärkeä lisä muun muassa nuorille ja tiineille marsuille. Lihomisen ja terveysongelmien välttämiseksi marsun ruoan ei tulisi sisältää juurikaan rasvaa eikä sokeria. Hyvälaatuisessa pellettiruoassa on proteiinia noin 10-15 prosenttia (elatusrehu) tai 15-20 prosenttia (kasvatusrehu esimerkiksi nuorille marsuille), ei lainkaan eläinperäisiä aineita, mahdollisimman vähän rasvaa, lisä- ja väriaineita sekä tuhkaa tai muita jäämiä, ja kalsiumia ja fosforia suhteessa 2:1. Hyvälaatuinen pellettiruoka täyttää marsun hivenaine- ja suolatarpeen, joten marsun ruokintaan ei usein kuulu erillistä suolakiveä.
Marsun elimistö ei kykene monista muista nisäkkäistä poiketen tuottamaan C-vitamiinia. Marsun päivittäinen C-vitamiinintarve on vähimmäisylläpidossa 10-25 mg/kg, tiineille ja sairaille marsuille suositellaan kaksinkertaista annosta. Lemmikkimarsu saa C-vitamiinia laadukkaasta tuoreravinnosta kuten vihanneksista ja marsuille tarkoitetuista vitaminoiduista pellettiruoista. C-vitamiinin riittävä päivittäinen saanti voidaan varmistaa ruokaan sekoitettavalla askorbiinihapolla tai erilaisilla C-vitamiinivalmisteilla. C-vitamiinin antamista juomaveteen sekoitettuna ei suositella vaikean tarkkailtavuuden, vitamiinin nopean hajoamisen ja veden mahdollisesti huononevan maistuvuuden vaikutusten vuoksi.
Marsujen hampaat kasvavat jatkuvasti, joten marsun on saatava kuluttaa hampaitaan jyrsimällä. Tarpeeksi kortinen ja karkea kuivaheinä kuluttaa hampaita tehokkaasti. Heinän ohella marsulle voi tarjota puuhaksi ja hampaita kuluttamaan esimerkiksi vähäsuolaista kovaa leipää tai myrkyttämättömien puiden oksia. 
Kuivaheinän ja pellettien lisäksi marsun olisi hyvä saada säännöllisesti tuoreruokaa. Marsut voivat syödä vaaratta useimpia juureksia ja vihanneksia sekä myrkyttömiä luonnonkasveja kuten eri heinäkasveja ja voikukkaa. Marsulle sopimattomia kasviksia ovat muun muassa kaali ja sen sukulaiset (voivat aiheuttaa ilmavaivoja), runsaasti tärkkelystä sisältävät juurekset kuten peruna ja bataatti, palko- ja sipulikasvit sekä kaikki kypsennetyt tai pakastetut kasvikset. Hedelmät eivät sovellu säännölliseksi ruoaksi sisältämänsä runsaan sokerin vuoksi, siemenet ja pähkinät rasvan vuoksi.
Monet marsuille tarkoitetut teolliset herkut sisältävät liikaa rasvaa ja sokeria ja usein tarpeettomia lisäaineita kuten väriaineita.
Marsut ovat laumaeläimiä ja niitä pitäisi olla aina vähintään kaksi. Lajitovereiden seuraa vailla elävä lemmikkimarsu voi kesyyntyä huomattavasti ja tulla "sylimarsuksi", mutta ihmisseura ei täytä marsun sosiaalisuuden tarvetta lajitovereiden tavoin. 
Marsu-urokset eivät aina tule keskenään toimeen ja saattavat tapella, mikäli ne ovat tutustuneet toisiinsa vasta aikuisina. Joskus myös uroksen käyttö siitoksessa voi vaikuttaa sen käyttäytymiseen muiden urosten kanssa. Poikkeuksia aina on ja aikuisinakin toisilleen tutustutetut urokset voivat tulla todella hyvin toimeen keskenään varsinkin jos naaraita ei ole samassa taloudessa. Poikasina samaan ryhmään pannut urokset tulevat kuitenkin useimmiten toimeen keskenään, eivätkä aikuisinakaan tutustuneet urokset aina tappele keskenään. Myös yksilöiden välillä on eroa, ja jotkin yksilöt eivät koskaan tule kovin läheisiksi toisilleen vaikka olisivat olleet samassa laumassa poikasesta asti. Lemmikkimarsuja pidettäessä ihmisen vastuulla on yhdistää häkkitovereiksi ja laumoiksi sellaisia marsuja, jotka eivät tappele keskenään. Urokset useimmiten ottavat yhteen kerran kunnolla ja kun johtajuus on selvä, jää riita siihen. Naaraat puolestaan voivat nahistella jatkuvasti ja jopa kiusata toisiaan jatkuvasti tökkimällä ja työntämällä pois juomapullolta tai ruokakupilta. Häkissä tulisi olla tarpeeksi tilaa, että marsut voivat helposti kiertää toisensa halutessaan. Varsinkin kahta urosta asutettaessa tilaa tulee olla mielellään kahdella marsulla 120x60cm. Jos uros ja naaras laitetaan samaan häkkiin, uroksen tulee olla kastroitu. Muuten naaras voi joutua jatkuvasti tiineeksi, mikä rasittaa sitä ja lyhentää sen elinikää. Kastroiminen voi myös lieventää uroksen tappeluhalukkuutta muiden urosten seurassa ja vähentää näin eläinten stressiä.
Marsun häkin tulee olla riittävän suuri, asetuksen mukaan ensimmäistä marsua kohden 0,3 neliötä ja jokaista muuta laumassa asujaa kohti 0,15 neliötä lisää tilaa, mielellään kuitenkin vähintään 120 × 60 cm kahdelle marsulle. Suuremmasta tilasta on etua. Häkissä elävän marsun tulisi voida jaloitella häkin ulkopuolella runsaasti, ja häkkiin tulisi lisätä erilaisia virikkeitä. Häkin tärkein sisustuselementti on muiden marsujen seura. Lisäksi häkissä pitää olla saatavilla hyvälaatuista heinää ja vettä. Heinä voidaan pitää siisteyssyistä erillisessä telineessä, mutta mikäli se lisätään suoraan häkin pohjalle, marsut voivat puuhastella sen parissa. Heinä on marsun pääruoka ja se on sille tärkeää ja se on paitsi ruokana myös nakertelutarpeen tyydyttäjänä.
Marsuilla tulee olla kiinteä pesämökki, eli pelkkä heinäkasa ei kelpaa. Marsut piilottelevat ja oleilevat mieluusti pienehköissä tiloissa, joten häkkiin voidaan lisätä tähän tarkoitukseen soveltuvia putkia, laatikoita ja esimerkiksi "riippukeinuja". Häkin kuivikkeena voidaan käyttää miltei mitä tahansa myrkytöntä materiaalia, joka imee virtsan tarpeeksi tehokkaasti. Jotkin marsut suosivat virtsatessaan tiettyjä paikkoja häkissä, ja saattavat oppia käymään "vessalautasella", mikä voi vähentää kuivikkeiden vaihtamistarvetta ja mahdollistaa esimerkiksi pyyhkeiden käytön häkin pohjalla.
Samassa häkissä eläessään kani saattaa vahingoittaa marsua hengenvaarallisesti takajaloillaan. Kanit kantavat myös "Pasteurella multocida" -nimistä bakteeria, joka saattaa kanilla olla oireeton, mutta tarttuessaan marsuun jopa tappava.
Marsujen elinikä on keskimäärin 5-7 vuotta, yleensä enintään 9 vuotta. Satiinimarsujen elinikä on keskimäärin lyhyempi. Vanhimmat marsut ovat eläneet yli kymmenvuotiaiksi, maailman vanhin marsu 14-vuotiaaksi.
Naaraat tulevat sukukypsiksi 4–6 viikon ikäisinä ja urokset 5-8 viikon ikäisinä. Marsun tiineys kestää 63-69 vuorokautta ja poikasia syntyy yleensä 1-6 kerrallaan. Pienempi poikue syntyy yleensä aiemmin kuin suuri. Poikaset ovat kehittyneitä ja painavat 50-110 grammaa. Marsu ei rakenna pesää, ja synnytyksen alku on huomaamaton. Sormin tunnustelemalla voidaan kuitenkin havaita lantion puoliskojen avautuminen 1,5-3 senttiä pari vuorokautta ennen synnytystä. Synnytys kestää säännöllisten työntöjen alettua puolisen tuntia ja poikaset syntyvät noin viiden minuutin välein. Jos naaras ei ole tullut tiineeksi ennen 7-8 kuukauden ikää, sen lantion rakenne ei jousta riittävästi synnytystä varten ja synnytysvaikeudet ovat yleisiä. Synnytysvaikeuksia ehkäisee naaraan runsas liikunta ja lihomisen välttäminen. Marsuilla esiintyy lievää ja vakavaa tiineysmyrkytystä.
Marsun poikaset ovat heti synnyttyään kehittyneitä ja aktiivisia ja esimerkiksi maistelevat emonsa syömiä kiinteitä ruokia. Terveet ja reippaat poikaset voivat selviytyä verrattain helposti vaikka emo kuolisi synnytyksen yhteydessä.
Marsuja on paljon eri rotuja: pitkä-, karkea- ja lyhytkarvaisia sekä täysin karvattomia. Lähinnä sileäkarvaisista roduista erotellaan erikseen myös värimuunnokset, joita jalostetaan omissa linjoissaan.
Pitkäkarvaisia marsurotuja on seitsemän: alpakka, sheltie, peruaani, coronet, lunkarya, texel ja merino.
Rotuja, joiden pitkä turkki on sileä, pehmeä ja taipuisa.
Rotuja, joiden pitkä turkki on pehmeä ja kihara.
Rotuja, joiden pitkä turkki on korkkiruuvimaisesti kihara, ilmava, erittäin karkea ja runsas. Ryhmä eroaa geneettisesti muista kiharakarvaisista marsuista. Lunkaryan karvatyyppi periyttyy dominoivasti. Se löydettiin vuonna 1989 Ruotsissa kahdesta abessinialaisesta syntyneestä poikasesta, jolla oli rotunsa vastaisesti pitkä ja kihara turkki. Marsu paritettiin peruaanin kanssa ja karvanlaatu periytyi jälkeläisille. Ryhmän roduista lunkaryaperuaani on ensimmäinen ja yleisin.