Bob Dylan

Bob Dylan (syntyjään Robert Allen Zimmerman, s. 24. toukokuuta 1941 Duluth, Minnesota) on yhdysvaltalainen folk- ja rocklaulaja ja -lauluntekijä sekä elokuvanäyttelijä. Häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä lauluntekijöistä. Runotutkija Christopher Ricks nostaa hänet merkittävien englanninkielisten sanataitureiden rinnalle ja vertaa häntä William Wordsworthiin, John Donneen ja Alfred Tennysoniin. Musiikkilehti Rolling Stone on sijoittanut Dylanin kaikkien aikojen parhaiden artistien listalla toiselle sijalle The Beatlesin jälkeen. Vuonna 2016 Dylanille myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto.
Dylanin tunnetuimpia kappaleita ovat ”Blowin’ in the Wind”, ”The Times They Are a-Changin’”, ”Like a Rolling Stone”, ”Knockin’ on Heaven’s Door” ja ”Mr. Tambourine Man”. 
Varsinkin uransa alkuvaiheissa Dylan otti lauluissaan aktiivisesti kantaa yhteiskunnallisiin ja poliittisiin kysymyksiin. Bob Dylan oli yksi tunnetuimpia henkilöitä 1960-luvun protestiliikkeessä.
Bob Dylanin tuotanto on vaihdellut tyyliltään, sovituksiltaan ja myös tasoltaan valtavasti. Uran alkuvaiheita pidetään merkittävimpinä, erityisesti vuosia 1963–1966.
Suuren osan tunnetuimmista sävellyksistään Dylan on laulanut nauhalle yhdellä otolla.
Robert Allen Zimmerman syntyi 24. toukokuuta 1941 Minnesotan Duluthissa Abraham ja Beatrice "Beatty" (o.s. Stone) Zimmermanin esikoisena. Abraham työskenteli Standard Oil -öljy-yhtiössä toimistopäällikkönä. Hänen sukunsa oli juutalaissiirtolaisia Ukrainan Odessasta ja Beatricen suku Liettuan ja Latvian juutalaisia. Vuonna 1946 perheeseen syntyi toinen poika, David. Abraham sairastui polioon 1946 ja Zimmermanit muuttivat Hibbingin kaupunkiin, missä Beattyn vanhemmat asuivat.
Robert kirjoitteli ahkerasti runoja jo kymmenvuotiaana. Televisiosta hän katseli tuonikäisenä mielellään musiikki- ja varieteeohjelmia sekä lännenseikkailuja.
Ollessaan noin 14-vuotias Robert alkoi opetella soittamaan. Aluksi hän kokeili huonolla menestyksellä puhallinsoittimia, minkä jälkeen hän vuokrasi halvan kitaran ja opetti itsensä soittamaan sitä. Pian hän kanteli kitaraa mukanaan ja käytti suuren osan vapaa-aikaansa soittamiseen ja laulamiseen. Hän myös luki paljon, kävi kirjastossa ahkerasti, kirjoitti runoja sekä piirsi ja maalasi.
Radiosta Robert kuunteli etelästä kantautuneita blues- ja kantrikanavia ja varhaisia rock and roll -kanavia, sillä Hibbingin paikallisasemat eivät nuorisomusiikkia soittaneet. Hän osti myös itselleen kunnollisen kitaran. Kahdeksannella luokalla hän perusti soittokavereineen yhtyeen The Golden Chords, jossa Robert soitti komppia pianolla ja lauloi. Yhtye soitti monissa paikallisissa kykykilpailuissa. Aluksi se esitti kantricovereita, mutta siirtyi Robertin vaikutuksesta rock and rolliin. Golden Chords hajosi musiikillisiin erimielisyyksiin ja Robert liittyi 1955 toiseen, nimettömään yhtyeeseen laulajaksi, kitaristiksi ja pianistiksi. Yhtye soitti Elviksen ja Little Richardin kappaleita ja herätti huomiota lukion kykyjenetsintäkilpailussa meluisalla esityksellään, jonka rehtori keskeytti. Koulunsa vuosikirjassa 1959 Robert kertoi tavoitteekseen "liittyä Little Richardin bändiin". Richardin lisäksi Dylan ihaili tuolloin myös Hank Williamsia, Elvis Presleya ja Johnny Rayta. Kesällä 1959 high schoolin jälkeen hän esiintyi kahdesti Bobby Veen kanssa soittaen pianoa ja taputtaen käsiään.
Syyskuussa 1959 Robert muutti Minneapolisiin ja aloitti opinnot Minnesotan yliopistossa. Hänen musiikillinen kiinnostuksensa rock and rolliin väistyi ja tilalle tuli uusi gael-tyyppinen amerikkalainen folkmusiikki, jota esitettiin tavallisesti akustisen kitaran säestyksellä. Hän pääsi pian mukaan Dinkytownin folkpiireihin, jossa hän tutustui moniin folkista kiinnostuneisiin ihmisiin.
Minneapolisissa Dylan kertoi omasta nuoruudestaan keksimiään tarinoita, joilla hän pyrki salaamaan keskiluokkaisen juutalaisen menneisyytensä. Hän kertoi kuinka hän olisi kierrellyt maata junanvaunussa, soittanut suurten trubaduurien kanssa ja kiertänyt sirkuksen mukana.
Robert kokeili nuorena eri taiteilijanimiä: Elston Gunn, Robert Allyn ja lopulta Bob Dylan. Hän alkoi käyttää sukunimeä Dillon tai Dylan joskus high schoolin viimeisen vuotensa ja Minneapolisiin muuton välillä. Robertin silloisen tyttöystävän mukaan Robert sanoi hänelle vuonna 1958 aikovansa ottaa käyttöön nimen Bob Dillon. Hän alkoi käyttää uutta nimeä säännöllisesti 1959 ja vaihtoi nimensä lopulta laillisesti Dylaniksi 1962. Hän itse kertoi nimen alkuperästä erilaisia tarinoita. Vuonna 1965 Dylan väitti haastattelussa ottaneensa sukunimensä sedältään, jonka nimi on Dillion, ja vain muuttaneensa kirjoitusasua paremmaksi. Välillä hän väitti nimen olleen äitinsä tyttönimi tai kaupunki Oklahomassa. Dylanin tiedetään myös nuorena poikana ihailleen televisiosarjan "Gunsmoke" šeriffihahmoa nimeltä Matt Dillon. Dylan on monesti kiistänyt ottaneensa nimensä runoilija Dylan Thomasilta, kuten moni on arvellut.
Dylan kertoi vuonna 2004 julkaistussa "Muistelmat"-kirjassaan aikoneensa alun perin käyttää nimeä "Robert Allen", mutta Down Beat -lehteä lukiessaan hän huomasi, että musiikkimaailmassa oli jo saksofonisti David Allyn. Hieman myöhemmin hän tutustui kirjailija ja runoilija Dylan Thomasin tuotantoon ja teki vaikean valinnan Robert Allynin ja Robert Dylanin välillä. Etunimeen Bob hän päätyi, koska niihin aikoihin populaarimusiikissa oli muutamia Bob-nimisiä.
Tammikuussa 1961 Dylan muutti New Yorkiin, missä hän tapasi sairaalaan joutuneen idolinsa Woody Guthrien. Dylan asui Greenwich Villagen kaupunginosassa ystäviensä elättämänä ja soitti kahviloissa kuten Gerde's Folk Cityssä. Musiikkijournalisti Robert Sheldon kirjoitti Dylanin esiintymisestä kiittelevän arvion "New York Times" -lehteen, minkä vaikutuksesta kykyjenetsijä ja tuottaja John Hammond teki hänen kanssaan levytyssopimuksen Columbia Recordsille. Dylan soitti myös huuliharppua Harry Belafonten eräällä albumilla.
Dylan julkaisi ensimmäisen albuminsa "Bob Dylan" vuonna 1962. Dylanin laulutavassa kuului vahva Woody Guthrie -vaikutus ja hänen epätavallinen lauluäänensä jakoi mielipiteitä.
Kapinallishenkinen "The Freewheelin’ Bob Dylan" (1963) nosti Dylanin tunnetuksi folkin vastakulttuuripiireissä. Albumin tunnetuimpia kappaleita oli "Blowin’ in the Wind", josta folktrio Peter, Paul and Mary teki samana vuonna tunnetuksi nouseen version. Näihin aikoihin Dylan kirjoitti seitsemänvuotisen managerisopimuksen Albert Grossmanin kanssa ja sai tuottajakseen Tom Wilsonin.
Dylanin ensimmäinen suuri konsertti New Yorkissa oli elokuussa 1963 Town Hallissa. Hän soitti myös Newportin folkfestivaalilla ja nousi esiintymisensä myötä maan johtavaksi folklaulajaksi. "The Times They Are a-Changin’" (1964) -albumin nimikkokappale nousi yhdeksi ajan tunnussävelmistä. Dylan tuli aluksi tunnetuksi vain protestilaulajana, mutta Newportissa 1964 hän esitti myös henkilökohtaisia lauluja uudelta albumiltaan "Another Side of Bob Dylan".
Albumilla "Bringing It All Back Home" (1965) kuuluu jo sähkösoittimiakin, mikä alkoi etäännyttää Dylania folkyleisöstään. The Byrdsin sähköinen versio kappaleesta "Mr. Tambourine Man" nousi singlelistan ykköseksi, minkä jälkeen muutkin rockyhtyeet alkoivat tehdä versioitaan Dylanin lauluista.
Kokonaan sähköisellä albumilla "Highway 61 Revisited" (1965) on yksi Dylanin tunnetuimmista lauluista, "Like a Rolling Stone", joka nousi Billboardin listakakkoseksi. Newportin folkfestivaalille vuonna 1965 Dylan otti mukaan sähköisen taustayhtyeensä. Jotkut katsojat buuasivat hänelle lyhyen esiintymisen jälkeen, ja Dylan esittikin kaksi akustista encorea. Dylanin siirtyminen sähköiseen rockiin yhtäältä toi hänelle uutta yleisöä, mutta toisaalta aiheutti pahaa verta, ja folkpiirit alkoivat hylkiä häntä. Kuukausi Newportin jälkeen Dylanin taustalla soitti The Hawks -yhtye, josta myöhemmin tuli The Band. Dylan keikkaili taustayhtyeensä kanssa ahkerasti 1965–1966 ja soitti täysille saleille. Marraskuussa 1965 hän meni naimisiin Sara Lowndesin kanssa, ja pari alkoi pitää kotia Greenwich Villagessa ja Woodstockissa. D. A. Pennebaker teki Dylanin Britannian-kiertueesta 1965 kuuluisan dokumenttielokuvan "Don’t Look Back" (1967).
"Blonde on Blonde" (1966) oli hiotumpi kuin edeltäjänsä. Se nousi Billboardin listalla yhdeksänneksi, sai kriitikoilta hyvät arvostelut ja nosti Dylanin suosionsa huipulle. Kesällä 1966 Dylan joutui Woodstockissa moottoripyöräonnettomuuteen, loukkasi niskansa ja vetäytyi Woodstockin-kotiinsa toipumaan pariksi vuodeksi. Vuoden 1967 aikana Dylan ja The Band nauhoittivat Woodstockissa kappaleita, jotka julkaistiin myöhemmin kokoelmalla "The Basement Tapes" (1975).
Toivuttuaan Dylan palasi levytysstudioon. "John Wesley Harding" (1968) oli riisuttu albumi ja nousi Billboardin listalla kakkoseksi. Dylan palasi esiintymislavoille tammikuussa 1968 Woody Guthrien muistokonsertissa New Yorkissa. Hän oli hiukan uudistanut ulkonäköään: hän oli lyhentänyt tukkaansa, käytti laseja ja hänellä oli risuparta. Seuraava albumi "Nashville Skyline" (1969) sisälsi countryrocktyylistä musiikkia ja aiempaa yksinkertaisempia sanoituksia.
Princetonin yliopisto myönsi Dylanille vuonna 1970 musiikin kunniatohtorin arvonimen. Vuonna 1971 Dylan julkaisi ensimmäisen kirjansa "Tarantula". Se koostui toisiinsa liittymättömistä kirjoituksista, jotka Dylan oli kirjoittanut viisi vuotta aiemmin. Vuoden 1971 lopulla Dylan osti talon Kalifornian Malibusta.
Dylan esiintyi Sam Peckinpahin elokuvassa "Pat Garrett ja Billy the Kid" (1973) ja kirjoitti siihen musiikkia, kuten kappaleen "Knockin’ on Heaven’s Door". Hän julkaisi runojensa ja sanoitustensa kokoelman "Writings and Drawings" (1974). Samana vuonna hän lähti ensimmäiselle kiertueelleen kahdeksaan vuoteen ja julkaisi kiertuealbumin "Before the Flood".
"Blood on the Tracks" (1975) nousi jälleen listaykköseksi, kuten sitä seurannut "Desire" (1976). Vuonna 1978 Dylan aloitti vuoden kestäneen maailmankiertueen ja julkaisi studioalbumin "Street Legal" sekä livealbumin "Bob Dylan at Budokan". Hän kääntyi kristinuskoon 1979 ja julkaisi seuraavien kolmen vuoden ajan vain uskonnollista musiikkia, saarnaten konserteissaan kappaleiden välissä. Hän sai Grammyn 1980 kappaleestaan "Gotta Serve Somebody".
Dylan nimettiin Songwriters Hall of Fameen 1982. Samoihin aikoihin hänen uskonnollisuutensa oli hiipumassa. Dylan osallistui hyväntekeväisyyssinglelle "We Are the World" (1985) jä lähti 1986 taas kiertueelle. Hänet nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen 1988. Dylan liittyi Traveling Wilburysiin tunnettujen muusikkotoveriensa kanssa, ja kokoonpano julkaisi ensimmäisen albuminsa. Dylanin seuraava albumi, Daniel Lanois'n tuottama "Oh Mercy" (1989) oli menestys ja sai kiitosta.
Vuonna 1990 "Life"-aikakauslehti nimesi Dylanin 1900-luvun sadan vaikutusvaltaisimman yhdysvaltalaisen joukkoon. Seuraavana vuonna hän sai Recording Academyn elämäntyöpalkinnon.
Vuoden 1990 "Under The Red Sky" -levyllä vierailivat Stevie Ray Vaughan, Slash, George Harrison ja Elton John, mutta levy sai huonot arvostelut ja myi heikosti. Vuonna 1992 ilmestyi "Good As I've Been To You" ja 1993 "World Gone Wrong", joilla Dylan palasi juurilleen ja esitti vanhoja folk- ja bluesklassikkoja pelkän akustisen kitaran säestyksellä. 
Dylan esiintyi presidentti Bill Clintonin virkaanastujaisissa 1993. Dylan voitti kolme Grammy-palkintoa 1998 albumillaan "Time Out of Mind" (1997).
Vuonna 2000 Dylan voitti Golden Globen ja Oscarin parhaasta alkuperäisestä laulusta "Things Have Changed" elokuvaan "Wonder Boys". Hän voitti Grammyn jälleen 2002 parhaasta nykyaikaisesta folk-albumista "Love and Theft" (2001).
Dylan oli yksi elokuvan "Masked and Anonymous" (2003) käsikirjoittajista ja näyttelijöistä. Konserttiesiintymisissään hän alkoi suosia kosketinsoittimia kitaran sijaan. Hän julkaisi omaelämäkertansa ensimmäisen osan "Chronicles: Volume 1" (2005). Vuonna 2005 sai televisioensi-iltansa Martin Scorsesen Dylan-dokumentti "No Direction Home", joka käsitteli Dylanin uran alkuvaiheita vuoteen 1967 saakka. Dylan alkoi juontaa satelliittiradio-ohjelmaa ja julkaisi albumin "Modern Times" (2006), jolla hän voitti jälleen Grammyn. Seuraava albumi "Together Through Life" (2009) nousi listaykköseksi. Syyskuussa 2012 ilmestynyttä "Tempest"-albumia on epäilty Dylanin viimeiseksi, sillä Dylanin arvostaman William Shakespearen viimeinen näytelmä oli "The Tempest". Dylan kuitenkin on kiistänyt tämän tulkinnan.
Dylan levytti vuonna 2009 albumillisen joululauluja. Levy "Christmas in the Heart" ilmestyi lokakuussa, ja sen tuotto meni hyväntekeväisyyteen, Feeding America -projektiin, joka avustaa köyhiä ja nälkää kärsiviä yhdysvaltalaisia.
Dylan jatkaa yhä musiikin tekemistä ja aktiivista keikkailua, ja esiintyy noin sata kertaa vuodessa kiertueella, joka tunnetaan Never Ending Tourina ("Päättymätön kiertue"). Helsingissä hän kävi vuosina 2003 ja 2008.
Dylan sai vuonna 2008 Pulitzer-kunniamaininnan perustavanlaatuisesta vaikutuksestaan populaarimusiikkiin ja amerikkalaiseen kulttuuriin. Vuonna 2012 presidentti Barack Obama myönsi hänelle Presidentin vapaudenmitalin.
Vuonna 2016 Dylanille myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto, ja palkintoperusteluissa todettiin, että hän on tuonut ”uudenlaista runollista ilmaisua vanhaan amerikkalaiseen lauluperinteeseen”. Hämmästystä herättäneen pitkän hiljaisuuden jälkeen hän ilmoitti parin viikon kuluttua Nobel-komitealle, että hän ottaa palkinnon vastaan, mutta ilmoitti marraskuussa ettei pääse juhlaseremoniaan Tukholmaan sitä vastaanottamaan muun samanaikaisen menonsa vuoksi.
Kuvataiteilijan ura
Dylan on pitänyt näyttelyitä taidemaalarina. Hänen akvarellejaan oli esillä Saksassa Chemnitzissä 2007, ja 2010 hänen 40 akryylimaalaustaan on Tanskan valtion taidemuseossa näyttelyssä "The Brazil Series". Töiden joukossa on myös kahdeksan piirustusta.
Dylanin maalauksista monet ovat osoittautuneet kopioiksi valokuvista, vaikka asiaa ei ole alun perin siten ilmoitettu. Sellainen on muun muassa "Trade"-niminen maalaus, joka on ollut esillä hänen näyttelyssään The Asia Series. Maalauksen pohjana on kuitenkin Henri Cartier-Bressonin valokuva vuodelta 1948. The Asia Series näyttelyä mainostettiin ensin Dylanin Aasian-matkoja kuvaaviksi "visuaalisiksi päiväkirjoiksi". Kuvien taustan paljastuttua teksti muuttui muotoon "visuaalisia heijastuksia".
Monissa Bob Dylanin lauluissa esiintyy pasifistisia ja rasisminvastaisia näkemyksiä. Lehtihaastattelussa kesällä 2008 hän ilmaisi tukensa Barack Obaman presidenttiehdokkuudelle.
Dylan on esiintynyt monissa hyväntekeväisyyskonserteissa. Hän oli mukana George Harrisonin
järjestämässä Concert for Bangladesh -tapahtumassa. Harrison muisteli myöhemmin, että erityisesti Dylan oli innoissaan siitä, että voisi musiikillaan auttaa pakolaisia. Dylan oli mukana USA:n Band Aid -levyllä ja -konserteissa. Eräässä konsertissa Dylan lausui esiintymislavalla toivomuksen, että pieni osa konsertin tuotosta voitaisiin käyttää vaikeuksissa olevien yhdysvaltalaisten viljelijöiden auttamiseen. Lausuntoa pidettiin sopimattomana, mutta se antoi Willie Nelsonille kipinän järjestää Farm Aid -hyväntekeväisyyskonsertit.
Dylanin uskoontulo 1979 hämmensi monia hänen ihalilijoitaan. John Lennon kirjoitti "Gotta Serve Somebody" -kappaletta ivailevan laulun "Serve Yourself", joka julkaistiin postuumisti 1990-luvulla. Dylan on etniseltä ja uskonnolliselta taustaltaan alun perin juutalainen. Dylan kommentoi aiempaa uskonnollisuuttaan vuonna 1997 sanoen, ettei hän "enää ole kiinnostunut mistään järjestäytyneestä uskonnosta". 
Lehtihaastattelussa samana vuonna Dylan sanoi: "Tässä minun suhteeni uskonnollisiin asioihin, yksinkertainen totuus: musiikista löytyy minun uskonnollisuuteni ja filosofiani. Ei mistään muualta. Sellaiset laulut kuin "Let Me Rest on a Peaceful Mountain" tai "I Saw the Light" - siinä minun uskontoni. En välitä rabeista, papeista, evankelistoista ynnä muusta sellaisesta. Olen oppinut lauluista enemmän kuin mistään tuollaisista yhteisöistä. Uskon lauluihin."
Dylan esittää edelleen uskoontulonsa aikaisia gospel-sävelmiään. Vuonna 2009 Dylanilta kysyttiin uskooko hän tuolloin levyttämiensä joululaulujen teemoihin, Dylan vastasi "olen tosi uskovainen".
Dylanin ensimmäinen vaimo oli Sara Lowndes (1965–1977) ja toinen Carolyn Dennis (1986–1992). Dylanilla on viisi omaa lasta, joista neljä Lowndesin ja yksi Dennisin kanssa. Heidän lisäkseen Dylan oli adoptoinut Lowndesin edellisestä liitosta syntyneen lapsen. Dylanin poika Jakob Dylan soittaa Wallflowers-yhtyeessä.