Kaste

Kaste on kristillinen toimitus ja uskon ilmaisu, jossa henkilö kastetaan vedellä ja usein samalla liitetään kirkon tai seurakunnan jäseneksi. Vesikasteen teologinen olemus mm. pelastavana, uudestisynnyttävänä tai omantunnon asiana vaihtelee eri kirkkokuntien ja yksilöiden välillä. Oppi vesikasteesta historiassa on ollut yksi kirkkokuntia sekä yksilöitä vahvasti erottava, mutta nykyisin myös yhdistävä asia.
Uusi testamentti sisältää kristyille kaksi erillistä käsitettä kasteelle, jotka ovat vesikaste ja henkikaste. Henkikasteessa ihminen täyttyy Pyhällä Hengellä. Johannes Kastaja, joka oli Uuden testamentin ensimmäinen kastaja sanoi, että hän kastaa ihmisiä vedellä parannukseen, mutta Jeesus kastaisi uskovat Pyhällä Hengellä ja tulella. Jeesus sanoi Nikodemokselle, "jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan." Pyhästä Hengestä Paavali kirjoittaa uskoville, "me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä."
Kreikkalaisessa Uudessa testamentissa käytetään kastamisesta verbiä "baptizō", "upottaa", "painaa veden sisään", "pestä", "kastaa", ja kasteesta substantiivia "baptisma". Suomessa tänään, vesikasteen toimituksen muotoja on yleisesti kahdenlaista, vauvan vedellä valelusta henkilön itse pyytämään upotuskasteeseen. Tästä syystä vesikasteen toimituksesta saatetaan käyttää eri nimityksiä, kuten lapsikaste tai uskovien kaste, vaikka Raamattu puhuu vain "kasteesta". Kirkkokunnista katolinen, ortodoksinen ja luterilainen, lukevat kasteen sakramentteihin. Kolminaisuusoppia tunnustamattomilla uskonnoilla on myös oma vesikaste.
Rituaalisia vedellä puhdistumisia on käytetty jo esikristillisellä ajalla ja pyhittyminen kuvaa myös samaa asiaa eri muodossa. Vanhassa testamentissa annetaan ohjeita uskonnollisista pesuista niin papistolle kuin koko kansalle. Mooses vihki Aaronin ja hänen poikansa papeiksi pestyään heidät vedellä ja puettuaan heidät papeiksi. Tähän pyhitystapahtumaan liittyi myös mullikka ja kaksi virheetöntä oinasta sekä happamatonta leipää öljyyn leivottuina, happamattomia kakkuja ja öljyllä voideltuja happamattomia ohukaisia. Ne tuli leipoa lestyistä nisujauhoista ja tuoda ilmestysmajan eteen, joka paikkana ilmaisi Pyhän Hengen olemusta. Profeetta Hesekiel kirjoittaa, "minä vannoin sinulle ja menin liittoon sinun kanssasi, sanoo Herra, Herra; ja sinä tulit minun omakseni. Minä pesin sinut vedellä, huuhtelin sinut verestäsi ja voitelin sinut öljyllä."
Johannes Kastaja sanoi, että hän kastaa ihmisiä vedellä parannukseen, mutta Jeesus kastaisi uskovat Pyhällä Hengellä ja tulella. Kristillisen vesikasteen perustana on usein pidetty Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä Raamatussa:
Johannes Kastajan toimittamat kasteet ja saarnat loivat perustan kristillisen kasteen muodostumiselle. Jeesus pyysi Johannekselta saada kasteen Jordanissa, vaikka Johannes aluksi esteli asiaa sanoen, että hänen kuuluisi saada kaste Jeesukselta. Jeesuksen kasteen erikoisuutena yleisesti pidetään sitä, että taivaasta kuului ääni "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt." Opetuslapsista Luukas kirjoittaa, että Pyhä Henki laskeutui sillä hetkellä Jeesuksen päälle näkyvässä muodossa, joka muistutti kyyhkystä. Johannes saarnasi parannuksen tekemistä ja näiden saarnojen yhteydessä hän kastoi vedellä ihmisiä syntien anteeksi saamiseksi. Samalla Johannes ilmoitti, että hänen jälkeen tulee vielä mahtavampi henkilö, tarkoittaen Jeesusta ja hän kastaisi nämä Pyhällä Hengellä ja tulella. Myöhemmin Johannes sanoi Jeesuksesta, hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä. Johannes vangittiin sanottuaan Herodekselle ettei tämä saa pitää veljensä vaimoa ja myöhemmin mestattiin samasta syystä. Jeesus sanoi Johanneksesta, ei ole vaimoista syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja; mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän. Johanneksen käynnistämä kasteliike eli Raamatun kertoman mukaan jonkin aikaa alkuseurakunnan rinnalla, niin että oli ihmisiä jotka olivat saaneet Johannekselta kasteen, mutta jotka muuten eivät tunteneet vielä Jeesusta. Johanneksen kastetoimintaa seurasi lupaus Pyhästä Hengestä, josta Apostolien teot kirjoittaa, Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää.
Paavali paheksui myöhemmin sitä eripuraisuutta, jota ilmaantui uskovien keskuudessa siitä kuka on kenenkin puolta tai kuka on kenetkin kastanut. Fariseusten lahkosta muutamat vaativat, että pakanoista kääntyville tulisi tehdä ympärileikkaus.
Paavalin mukaan kasteessa liitytään Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Korinttilaisia hän varoittaa luottamasta kasteeseen, jollei elämä ole sen mukaista. Apostolien teoissa puhutaan myös "Jeesuksen nimeen" kastamisesta. Kasteen kautta liityttiin opetuslapsien tai uskovien joukkoon ja myös Hengen yhteyteen. Uusi Testamentti ei esitä yksityiskohtaista oppia kasteen vaikutuksesta tai tarkasta toimitustavasta. Sen takia sekä historiallisista ja kulttuurisista syistä kristillisillä kirkoilla ja liikkeillä onkin toisistaan poikkeavia oppeja kasteesta.
Kristinuskon piirissä on eri käsityksiä siitä, kenet voidaan kastaa, miten henkilö tulee kastaa ja kuka voi kastaa. Suurin yhteisymmärrys lienee olevan se, että kaste tapahtuu vedellä joka koskee kastettavaan ja kaste on positiivinen juhla. Yleensä kasteen toimittaa toinen kristitty, kasteella on todistajia, kastetusta tulee osa kristillistä yhteisöä ja että siitä alkaa kristityn kristillinen elämä tai ainakin sen tulisi alkaa siitä. Kastetilaisuudessa on saatettu laulaa tai kuulla virsiä tai hengellistä musiikkia. Yhteisymmärrys vallitsee myös siitä, että kaste tapahtuu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, lukuun ottamatta niitä uskontoja, jotka eivät usko kolminaisuuteen.
Suurin erimielisyys nykyään vallitsee siitä, onko kastettavan ensin tunnustettava kristillinen uskonsa vai voidaanko myös tunnustamiseen kykenemättömiä sylivauvoja kastaa. Myös se on kiistanalaista onko kasteella ratkaiseva merkitys pelastumisen kannalta tai onko sillä pelastava vaikutus, jota on mm. puolusteltu "joka uskoo ja kastetaan" -kohdalla sekä kritisoitu ristin ryövärin kohdalla, jossa Jeesus sanoo hänelle "tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa", kun ryöväriä ei oletettavasti oltu kastettu.
Nimitykset lapsikaste tai aikuiskaste, vauvakaste tai uskovien kaste, uudesti kastaminen tai väkisin kastaminen -käsitteet voivat olla harhaanjohtavia sekä myös loukkaaviakin, jos niitä ei osata käyttää tarkoituksen ja hyvän tavan mukaisesti. Lapsikaste voi olla harhaanjohtava käsite, koska pääasiallisesti kyseessä on vauvan kastaminen ja esimerkiksi luterilaiset kastavat myös 15 vuotta täyttäneitä. Aikuiskaste-käsite voi olla harhaanjohtava, koska monissa upotus- tai uskovien kastetta toimittavissa seurakunnissa myös pääsääntöisesti lapsia kastetaan, jos he itse sitä pyytävät. On myös tapauksia, että lapsen kastamista on estelty vedoten heidän nuoreen ikään mm. helluntaiseurakunnissa, huolimatta siitä, että lapsi on itse kastetta pyytänyt.
Raamatussa ei mainita ketään kastetun vauvana, mutta vauvojen kastamista perustellaan luterilaisessa teologiassa sillä, että Raamatun mukaan kastettiin kokonaisia perhekuntia, vaikka nykyisin ei kokonaisia perhekuntia kastettaisikaan. Vauvojen kastamista on myös perusteltu sillä, että vauva oletettavasti uskoo Jumalaan ja usko on liitetty hyvin läheisesti kasteeseen, kun Jeesus sanoi, "joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu". Lapsien tai vauvojen kastamista on perinteisesti myös perusteltu Jeesuksen sanoilla, "sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estelkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta", vaikka itse raamatunkohdan sisältö ei liity kasteeseen tai opetukseen siitä. Lapsikaste on käytössä katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa sekä protestanttisista kirkoista luterilaisessa, anglikaanisessa sekä metodistikirkossa. Tällöin kaste on samalla nimenjulkaisu tilaisuus, jossa myös ilmoitetaan kummit. Esimerkiksi luterilaisessa kastekaavassa vanhemmat ilmoittavat vauvan puolesta sen, että lapsi tahtoo saada kasteen vastaamalla kysymyksiin: "Vanhemmat, tahdotteko, että hänet kastetaan kristilliseen uskoon?" sekä "Te vanhemmat olette antaneet lapsellenne nimen (etunimet). Tahdotteko, että hänet kastetaan kristilliseen uskoon?" vastaamalla, "Tahdon". Suomessa vuonna 2011 77,9 prosenttia syntyneistä lapsista kastettiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniksi.
Raamatussa ei erikseen mainita, että vain aikuisia tulisi kastaa. Uskovien kasteessa tai upotuskasteessa on eri käsityksiä siitä, edellyttääkö kastaminen upottamista kokonaan veteen. Vallitseva käsitys on, että kristillinen kaste oli alun perin upotuskaste; erimielisyys koskee sitä, onko upottaminen välttämätöntä. Upotuskastekäytäntö on yleisempi niin sanotun uskovien kasteen yhteydessä. Uskovien kaste on käytössä esimerkiksi helluntailaisuuden, baptismin, adventismin, vapaakirkon, useimpien itsenäisten seurakuntien sekä uuskarismaattisuuden piireissä.
Kastekysymys on ekumeniassa keskeinen ongelma, mutta se ei yleensä estä ekumeniaa (kristittyjen yhteyttä), koska kastetta ei pidetä pelastuksen edellytyksenä. Tosin Suomen evankelisluterilaisen kirkon virallisen opin mukaan jokainen ihminen, joka kuolee kastamattomana, joutuu helvettiin, mutta nykyisin useimmat evankelis-luterilaiset papitkaan eivät opeta näin. Kastamattomia lapsia on estelty tai kehotettu ainakin helluntaiseurakunnissa osallistumasta ehtoolliseen ilmoittamalla, että se kuuluu vain kastetuille.
Ennen kahden käytännön historiaa, kasteelle menijä saattoi lausua alkuperäisen Apostolisen uskontunnustuksen ilmaisuna uskostaan, mutta se oli vapaaehtoista. Siinä kasteelle menevä ilmaisi uskonsa kristinuskon Jumalaan, Jeesuksen Jumalisuuden, uskovien yhteyden, syntiensä tunnustamisen, ruumiin ylösnousemisen ja mm. iankaikkisen elämän. Lyhyempänä tunnustuksena oli myös käytössä "Jeesus on Herra" tai "Jeesus on Kristus" sekä "Jeesus on Jumalan Poika. Tapana tämä oli yleistynyt käytäntö varhaisessa kristillisyydessä ennen kuin muita uskontunnustuksia oli edes tai niiden nykyinen käyttö vakiintuin kasteen ulkopuolella käytettäväksi tunnustukseksi, kuten Apostolisen tunnustuksen kävi vuonna 325.
Antiikin ajan lopulla, uskovien kaste käytäntönä harvinaistui läntisen Rooman valtakunnan tuhouduttua ja kristinuskon virallisten vainojen loputtua 400-luvulla. Vasta 1500-luvulta lähtien sen suosio jälleen yleistyi Euroopassa voimakkaasti, kun Raamattua alettiin kääntämään kielelle, jota kansa ymmärsi. Reformaation aikaan henkilöt, jotka vastustivat uskovien kastetta, alkoivat kutsumaan heitä anabaptisteiksi eli uudelleenkastajiksi. Vielä tänäänkin tuota ilmaisua, "uudelleenkastajat", esiintyy luterilaisten piireissä Suomessa, vaikka uskovan kasteen saanutta ei olisi koskaan kastettu vauvana.
Siitä, kastettiinko Uuden Testamentin ajan seurakunnassa lapsia, ei vallitse yksimielisyyttä. Kirkkoisä Tertullianuksen noin vuodelta 200 jaa. olevasta kirjoituksesta "De baptismo" ilmenee, että lapsikastekäytäntö ja kummijärjestelmä oli hänen aikanaan jo olemassa, mutta Tertullianus kehotti siirtämään pienten lasten kastehetken myöhemmäksi, jotteivät kastetut tekisi syntiä tai luopuisi Herrasta kastetuksi tulemisen jälkeen. Teoksessaan "De anima" Tertullianus kirjoittaa, että hengenvaarassa oleva lapsi on kastettava välittömästi. Hän myös sanoo, että lapset tulevat todella pyhiksi vasta kasteessa sen mukaan, mitä Jeesus sanoo vedestä ja Hengestä syntymisestä.
1500-luvun reformaatiossa syntyi luterilaisten ja anglikaanisten kirkkokuntien lisäksi anabaptistit, joiden vakaumus oli kastaa henkilöt, joka itse ilmoitti tahtovansa saada kasteen. Uudelleenkastaminen ei ollut itseistarkoitus tai tavoite vaan se, että henkilö kastetaan kerran kun hän sen tahtoo. Tämä tapahtui, kun ihminen oli tehnyt tietoisen uskonratkaisun ja omasta pyynnöstä sai kasteen. Anabaptistien vakaumuksen mukaan uskonratkaisu edellytti omaa tietoista tahdon ilmaisua, joten he kyseenalaistivat sen, että sylivauvan uskoa, uskonratkaisua tai tahtoa kasteelle voisi joku toinen ilmaista tämän puolesta tai että siitä olisi vauvalle jotakin hyötyä. Anabaptistit eivät hyväksyneet vauvojen kastamista vaan ryhtyivät kastamaan ihmisiä uudelleen heidän sitä tahtoessaan, mistä nimitys "uudestikastajat". Anabaptistit eivät hyväksyneet nimitystä vaan pitivät sitä loukkaavana.
Uskovien kasteen kannattajat perustavat vakaumuksensa Jeesuksen "Se joka uskoo ja kastetaan pelastuu" ja Pietarin sanoihin, "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan." Luterilaiset perustavat uskon kasteelle. Bysantin ajan alussa oli olemassa myös vakaumus, että kasteessa ihminen saa anteeksi kastetta edeltäneet synnit, joten oli hyvinkin yleistä, että kasteelle mentiin vasta hyvin vanhana.
Uudelleenkastaminen koki renessanssin helluntailaisuuden synnyttyä vuoden 1900 tienoilla. Aluksi luterilaisten ja helluntailaisten suhteet olivat yhtä tuomitsevat kuin 1500-luvun skismojen aikaan, mutta maailmansotien jälkeen ekumeeniset lähentymisyritykset ovat lieventäneet keskinäistä arvostelua ja mahdollistaneet osittaisen yhteistyön eri kastekäsityksen omaavien kristittyjen kesken.
Nykyään suurin osa kristityistä käy yhdellä kasteella ja osa ihmisistä on käynyt toisella kasteella elämänsä aikana, koska he eivät ole mielestään uskoneet oikealla tai kastettu oikealla tavalla ensimmäisessä kasteessaan tai jostakin muusta syystä ja toiset käyvät myöhemmin kasteella sen takia, että ovat tahtoneet tulla kristityiksi ateismista tai muista uskonnoista.
Katolisessa, ortodoksisessa, luterilaisessa ja anglikaanisessa kirkossa sekä metodismissa kaste on armon välittävä salaisuus eli sakramentti. Nämä kirkot tunnustavat toistensa kasteen päteväksi, eikä toisessa kirkossa kastettua kasteta uudelleen, jos hän vaihtaa tunnustuskuntaa. Uudelleen ei kasteta myöskään muuta kristillisen kasteen saanutta henkilöä.
Kasteessa ihmisen katsotaan tulevan osalliseksi Jumalan armosta ja hän saa sen omakseen. Ihmisen uskon tehtävänä on ottaa tämä pelastuksen lahja vastaan. Nikaian uskontunnustuksen mukaan kristityt uskovat "yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi". Näin ollen kasteen katsotaan välittävän anteeksiannon eli pelastuksen. Epäuskoista kaste ei kuitenkaan hyödytä, sillä epäuskoinen joutuu kadotukseen. Paavalin ajatusta seuraten kasteen ajatellaan liittävän ihmisen Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, antavan yhteyden Kristuksen ikuiseen elämään ja välittävän uskovaan ihmiseen Pyhän Hengen .
Kasteen toimittaminen on periaatteessa vain papin tehtävä, mutta myös muu kristitty voi toimittaa luterilaisuudessa hätäkasteen, jos pappia ei ole saatavilla. Tällöin pappi tavallisesti jälkikäteen toimittaa kasteen vahvistamisen, uusimatta kuitenkaan itse hätäkastetta, mikä katsotaan päteväksi. Yleisen käsityksen mukaan hätäkasteen suorittajan tulee olla itse kristitty.
Lapsikaste suoritetaan nykyään yleensä valelemalla lapsen pää vedellä, mutta aiemmin sylivauvatkin kastettiin — ks. esim. Lutherin Iso katekismus — upottamalla. Tästä syystä vanhojen kirkkorakennusten kastemaljat ovat hyvin suuria. Myös aikuiskaste voidaan suorittaa valelemalla. Upostuskaste on edelleen käytössä esimerkiksi ortodoksikirkossa. Hyvin vanhan kristillisen tavan mukaan kristitty otti uuden kasteessa saamansa elämän merkiksi uuden nimen kasteessa, mistä johtuen vauvallekin alettiin antaa nimi lapsikasteen yhteydessä. Ortodoksit kastavat lapset upottamalla, mikäli mahdollista.
Kaste toimitetaan usein kirkossa, mutta voidaan toimittaa myös muualla. Toisin kuin monissa muissa maissa, Suomessa lapsikaste toimitetaan usein kastettavan kotona. Toisinaan on kirkon yhteydessä erityinen kastekappeli. Lapsen kastetilaisuuden yhteydessä vietetään tavallisesti perhejuhlaa, jota sanotaan ristiäisiksi.
Luterilainen oppi määritellään niin kutsutuissa "Tunnustuskirjoissa". Niiden mukaan kaste on toimitus, jossa kastettava tulee kristityksi ja liitetään Kristuksen ruumiiseen eli universaaliin kristittyjen yhteisöön. Luterilaisen käsityksen mukaan "kaste vapauttaa synnistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, antaa pääsyn Kristuksen valtakuntaan ja iankaikkiseen elämään hänen kanssaan" . Kasteen pelastavan vaikutuksen ei katsota johtuvan itse vedestä, vaan siihen liittyvästä Jumalan sanasta.
Markuksen evankeliumissa Jeesus sanoo kasteesta: "Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." Luterilaisen käsityksen mukaan tämä tarkoittaa, että usko ja kaste liittyvät yhteen ja että epäämällä lapselta kaste evätään häneltä samalla usko. Usko ymmärretään lahjaksi, joka syntyy aina evankeliumin varmoista armonlupauksista milloin ja missä Pyhä Henki hyväksi näkee. Luterilaisen opin mukaan sakramentit vaativat uskoa. Tämä tarkoittaa, ettei pelkkä kaste tekona pelasta, vaan ihmisellä pitää olla henkilökohtainen usko Jeesukseen.
Evankelis-luterilainen kirkko ei virallisesti ota kantaa, kuinka kastamattomille lapsille tai uskoville ihmisille käy. Vanhan kristillisen, myös luterilaisen, käsityksen mukaan kastamaton ei voi kuulua seurakuntaan. Lähetyskäskyn (Matt. 28:18–20) mukaan ihmiset tehdään Jeesuksen opetuslapsiksi opettamalla ja kastamalla.
Martti Luther korosti, että lähetyskäsky velvoittaa kastamaan kaikkia ihmisiä ja että kaste on Jumalan lahja eikä ihmisen ansiota, joten lapsetkin tulee kastaa. Luterilaiset puolustavat lapsikastetta Jeesuksen sanoilla, sillä Jeesus sanoi heidän mielestään lasten ottavan vastaan taivasten valtakunnan sekä kielsi aikuisia estämästä lapsia tulemasta Hänen luoksensa.. Luterilaiset katsovat lasten taivasten valtakunnan vastaanottamisen osoittavan sen, että lapset, ainakin pienet lapset, uskovat itsestään ja luonnostaan. Lutherin mukaan aikuisen usko ei ole välttämättä oikeaoppista, vaikka heille tulisi hyvinkin tutuksi Jumalan sana Raamatun kautta tai kasteessa, jolloin he joutuvat kadotukseen , mutta juuri lapsi ottaa vastaan taivasten valtakunnan eli uskoo (Luuk. 18:17). Luterilaisen opin mukaan siksi juuri lapsikasteessa usko on varmimmin läsnä.
Kolmiyhteinen Jumala on tosiasiallinen kastaja, ihminen on vain välikäsi, mitä osoittaa kastaminen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa alle 15-vuotiaan kaste on määritelmällisesti lapsikaste, joka voidaan toimittaa ennen rippikoulun käymistä. Tällöin vanhemmille ja kummeille esitetään kysymykset tai kehotus kristillisestä kasvatuksesta. Yli 15-vuotiaan kaste toimitetaan "nuoren tai aikuisen kasteen" kaavan mukaisesti. Tällainen kaste edellyttää rippikoulun käymistä ensin, ja on samalla myös konfirmaatio. Kun kaste toimitetaan rippikoulun yhteydessä, tavallisesti käytetään soveltaen nuoren tai aikuisen kasteen kaavaa iästä riippumatta, ja kastettava osallistuuu usein konfirmaatioon muiden nuorten kanssa. Luterilainen kirkko saattaa kastaa uudelleen tai heidän näkökulmastaan ensimmäisen kerran ne henkilöt, jotka se katsoo, että heitä ei ole kastettu oikein 
Suomessa evankelis-luterilaisen kirkon kasteosuus syntyneistä lapsista on ollut selvässä laskussa viime vuosina. Vuonna 2015 evankelis-luterilaiseen kirkkoon kastettujen lasten osuus kaikista syntyneistä oli koko maassa 69,8 prosenttia, kun vuonna 2000 osuus oli 88,7 prosenttia. Helsingissä evankelis-luterilaiseeen kirkkoon kastettiin vuonna 2015 42,8 prosenttia kaikista syntyneistä.
Metodistikirkossa on käytössä lapsikaste. Kaste on uudestisyntymisen merkki, joka erottaa kristityn kastamattomasta. Kaste yksin ei kuitenkaan riitä pelastukseen, vaan kirkko korostaa persoonallisesti koetun uudelleensyntymisen merkitystä ja sitä seuraavaa pyhityselämää.
"Kaste ei ole vain tunnusmerkki ja tunnus, jonka perusteella kristityt erottuvat toisista, joita ei ole kastettu, vaan se on myös uuden syntymisen merkki. Lapsikaste on säilytettävä kirkossa."
Suuntia, jotka kastavat vain uskonsa tunnustaneita, ovat mm. helluntailaiset, vapaakirkko, baptistit ja adventistit. Monissa näissä piireissä vauvan kastamista ei pidetä pätevänä ja lapsikasteen saanutta saatetaan kehottaa menemään kasteelle tai henkilö itse ymmärtävät asian niin. Suunnat, jotka kastavat vain uskonsa tunnustaneita, kastavat edelleen yleensä upottamalla.
Kastetta usein edeltää rukous ja todistuspuheenvuoro, jossa kasteelle menijät kertovat oman vapaamuotoisen todistuksensa uskoontulostaan ennen kastetta. Tälle omalle todistukselle oli alkuseurakunnassa valinnaisena vaihtoehtona apostolinen uskontunnustus. Kaste toimitetaan yleensä "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" ja sen jälkeen upottamalla kastettava henkilö hetkeksi kokonaan veden alle joko kastealtaassa tai virtaavassa vedessä. Yleisen käsityksen mukaan kasteen suorittajan tulee olla itse kastettu ja elävässä uskossa. Usein kastaja on pastori, mutta myös evankelistat, vanhimmat ja maallikkoseurakuntalaiset voivat suorittaa uskovien kasteen (eri herätysliikkeillä on eri käytäntöjä).
Melko yleinen käsitys helluntailaisten mukaan on, että uudestisyntyminen ei tapahtuisi kasteessa. Uudestisyntymä ja elämän uudistus alkaa kastetta ennen, niin sanotun parannuksen teon (syntien katumisen ja Kristukselle antautumisen) perusteella. 
Kaste-sana itsessään on ollut peruste upotuskasteelle: "upottaa, painaa veden sisään, pestä, kastaa" (kreikaksi baptizo tai baptizein). Upotuskastekäytäntöä monesti perustellaan myös Raamatusta ilmenevillä seikoilla, kuten Nooan arkki, Mooseksen aikana tapahtunut Punaisen meren ylitys, UT:n veteen astuminen ja sieltä nouseminen, UT:n kaste paikassa "koska siellä oli paljon vettä" jne. Käytännössä kaste merkitsee yleensä kastettavan seurakuntaan liittymistä, Jumalan tekoa, uskon julkista tunnustamista ja kuuliaisuudentekoa. Kaste tapahtuu usein pohjautuen omaan pyyntöön ottaa kaste. Kastetta ei oteta uudelleen, kun siirrytään paikallisseurakunnasta toiseen esimerkiksi muuton yhteydessä.
"Adventtikirkkoon liitytään uskovien kasteen kautta. Kaste suoritetaan raamatun esimerkkiä seuraten upottamalla. Kaste suoritetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kaste on ihmiselämän tärkein hetki koska silloin yksilö vihkiytyy Kristuksen kanssa. Ihminen antaa itsensä ja elämänsä Jumalalle. Kaste on ulkoinen symboli siitä, mitä ihmisen sisällä on tapahtunut. Raamatun kielikuvien mukaan "vanha ihminen" haudataan kasteveteen ja kun ihminen nostetaan vedestä hän on "uusi ihminen". Synnit on pesty pois, anteeksianto on tapahtunut, entinen elämä on haudattu ja yksilö aloittaa uuden elämän yhdessä Jeesuksen kanssa. Useimmissa adventtikirkoissa on kasteallas, jossa veden lämpötila voidaan säätää miellyttäväksi. Kaste voidaan toimittaa kesällä myös järvessä. Kastettaville ei ole asetettu ikärajaa. Edellytyksenä kuitenkin on, että henkilö tunnustaa uskonsa Jeesukseen henkilökohtaisesti ja on saanut kasteopetusta ja ymmärtää omalla ikätasollaan uskon ja kasteen merkityksen. Kastejuhla on yksi seurakunnan tärkeimpiä tilaisuuksia.
Helluntaiherätyksen kastekäytäntö:
"Uudestisyntymiseen kuuluu erottamattomasti kaste. Kun ihminen on saanut lahjaksi vanhurskauden uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, hänen tulee saada kaste Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kaste kuvaa Kristukseen uskovan liittymistä Jeesuksen kuolemaan, jossa vanha minämme tai vanha "Aatami" haudataan ja uskovan pukeutumista Kristukseen. Raamattu kuvaa kastetta hautaamisena, ja kaste tapahtuukin upottamalla kastettava kokonaan veteen tuon esikuvan mukaan. Sana myös tarkoittaa alkukielessä upottamista. Kasteessa uskova liitetään paikalliseen seurakuntaan. Helluntailaisten mukaan kaste ei ole ihmisen teko, vaan Jumalan Pyhän Hengen välityksellä synnyttämä kuuliaisuuden osoitus eli Jumalalähtöinen teko.
Vapaakirkon kastekäytäntö:
"Vapaakirkon yhdyskuntajärjestyksen mukaan kristillinen kaste toimitetaan uskoville veteen upottamalla Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Jumala todistaa kasteessa Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta, pelastuksesta ja iankaikkisesta elämästä, joka on mahdollinen Jeesuksen kärsimisen ja kuoleman takia. Kasteessa uskova tulee puetuksi Kristukseen. Kasteessa ihminen tunnustautuu Kristuksen seuraajaksi. Ihmisen usko ei ole kasteen peruste, vaikka kaste suoritetaankin vain uskoville. Kaste perustuu Kristuksen sovitustyöhön, jonka lähtökohtana on Jumalan armo ja rakkaus. Ilman ihmisen henkilökohtaista uskoa ei kasteella katsota olevan merkitystä eikä se pelkkänä suorituksena voi pelastaa ihmistä. Kaste on rajana maailman ja Jumalan valtakunnan välillä. Sen asema on merkittävä juuri tästä syystä. Uskovalle ja seurakunnalle kaste on ilon ja voiton juhla, koska se todistaa sovituksen voimasta.
Henkikaste on tapahtuma, jossa kristitty saa Pyhän Hengen. Tapahtumaa saattaa seurata ulos päin näkyviä merkkejä tai näkyvää muutosta ihmisen elämässä sekä ihminen saattaa itse kertoa kokemuksistaan, sisäisistä sielun tai hengen tilan muutoksistaan. Raamatun mukaan Johannes Kastaja sanoi, että Jeesus kastaa uskovat Pyhällä Hengellä ja tulella. Profeetta Jesaja kirjoitti Jumalan Hengestä seuraavasti:
Rovasti Lars Levi Laestadius sanoi Pyhällä Hengellä täyttimisestä sekä sen vaikutuksesta ihmisiin mm. seuraavasti:
Suomen Raamattuopiston perustaja Urho Muroma arvioi, että alkuseurakunnan aikana Pyhällä Hengellä oli se asema kristikunnassa, jonka Jeesus sille antoi. Muroman sanoi Jeesuksen tunnusmerkiksi sitä, että hän antaa jokaiselle omallensa Pyhän Hengen eli henkikasteen. Eikä kukaan ole Jumalan lapsi, ellei hän ole saanut Pyhää Henkeä vaan hän on "kristillismielinen uskonnollinen ihminen", mutta hän ei ole uudestisyntynyt Jumalan lapsi. Muroman mukaan Johannes Kastaja tahtoi sanoa toiminnallaan, "minä eroitan teidät ulkonaisesti näistä parannuksen tekemättömistä juutalaisista parannuksen tehneitten juutalaisten joukkoon ja merkkinä on tämä minun vesikasteeni, mutta kun Messias saapuu hän tekee paljon syvällisemmän työn". Henkikaste on paljon syvällisempi työ kuin vesikaste. Henkikaste on se tapahtuma, jossa henkilö erotetaan maailman hengen vallasta Jumalan hengen valtaan, ja sitä nimitetään kautta Raamatun henkikasteeksi, Muroma sanoi. Raamattu käyttää Pyhästä Hengestä pronominia, "hän". Tämä on Muroman mukaan tärkeä ihmisten ymmärtää. Kun ihminen saa Pyhän Hengen, hän saa henkilön, jolla on persoona. Toisella ihmisellä ei voi olla enemmän tätä personaa kuin toisella koska Pyhän Hengen saanut on saanut kokonaisen persoonaan eikä jotakin osaa vain siitä. Muroman mukaan hän, joka tuntee Pyhän Hengen läsnäolon, tuntee myös Jeesuksen läsnäolon.
Kasteesta baptistisaarnaaja David Pawson kirjoitti raamatunkohdasta "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan", että tämä voidaan ymmärtää kolmella erilaisella tavalla: 
Helluntaiherätyksen suunnissa vaikuttaneen Seppo Paldaniuksen mukaan Raamatussa Johannes kastoi ”syntien anteeksisaamiseksi”, koska hänen kasteensa tähtäsi syntien anteeksiantamiseen. Kastettava tunnusti syntinsä ja Johannes kastoi hänet upottamalla - ainoastaan aikuisia juutalaisia kastettiin Paldanius toteaa. Hänen mielestään on hyvä muistaa myös se seikka, että Jeesuksen opetuslapset kastoivat samaan aikaan kuin Johannes ja hänen seuraajansa. Monet Jeesuksen opetuslapsista olivat olleetkin aikaisemmin Johanneksen opetuslapsia.
Juhani Kuosmanen vertaa Johanneksen kastetta ja kristillistä kastetta mm. seuraavasti: "Jeesuksen asettama kaste erosi Johanneksen kasteesta, joka sekin oli taivaasta. Johanneksen kaste oli parannuksen kaste, jonka tunnustus viittasi tulevaan Jeesukseen (Apt. 19:4). Kristillisessä kasteessa uskottiin ja tunnustauduttiin jo tulleeseen Jeesukseen. Kasteet eroavat toisistaan sekä sisältönsä että tunnustuksensa puolesta."
Vanhaan katolilaiseen ja luterilaiseen kastejärjestykseen kuului niin sanottu luopuminen paholaisesta eli abrenuntiatio diaboli. Kastettavalta kysyttiin: "Luovutko Perkeleestä? Luovutko kaikista hänen teoistaan? Luovutko kaikista hänen petoksistaan?" Lapsikasteen ollessa kyseessä yleensä näihin kysymyksiin vastasivat lapsen kummit. Tarkoituksena oli ilmeisesti opettaa läsnäolijoita kasteen tarkoituksesta, jottei kastetta pidettäisi ainoastaan nimenantoseremoniana, sillä ainakin luterilaisessa opissa lasten sanotaan uskovan itse. Kaste siirtää vanhojen kirkkojen opetuksen mukaan uskovan ihmisen saatanan valtakunnasta Jumalan valtakuntaan ja edellyttää myös uutta uskonkuuliaisuutta, eli se ei ole vain nimenantoseremonia. Vielä 1800-luvulla Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa kasteen yhteydessä toimitettiin abrenuntiatio. Tästä käytännöstä luovuttiin vuonna 1886. Jäänteenä abrenuntiatiosta luetaan nykyäänkin ristinmerkin tekemisen yhteydessä rukous, jossa rukoillaan vapautumista "pahan vallasta" tai vaihtoehtoisesti voimaa "kuolla pois synnistä". Ortodoksisessa kirkossa abrenuntiatio kuuluu edelleen kasteeseen. Abrenuntiatio on eri asia kuin paholaisen häätäminen eli eksorkismi.
Joissakin ei-trinitaarisissa uskontokunnissa toimitetaan kristillistä kastetta muistuttava kaste, jota sen sisällä pidetään ainoana oikeana raamatullisena kasteena. Kyseessä ovat kristillisvaikutteiset uskonnolliset yhteisöt, jotka käsittävät itsensä kristillisiksi mutta joita niiden ulkopuolella ei tavallisesti lasketa kristillisiksi. Mitkään kristilliset kirkot eivät kuitenkaan pidä näitä kasteita pätevinä, koska kyseiset uskontokunnat eivät tunnusta kolminaisuusoppia.
Jehovan todistajat toimittavat kasteen kokonaan upottamalla. Kastettavan edellytetään katuvan syntejään ja tunnustautuvan Jehovan todistajaksi. Nykyään kastettavan edellytetään myös osoittaneen seurakunnalle, että hänen uskonkäsityksensä ja moraalinsa vastaa Jehovan todistajien oppia ja käytäntöä. Kasteen toimittaa miespuolinen kastettu liikkeen jäsen. Kastettavalta ei edellytetä tiettyä ikää; nuorimmat kastettavat ovat alle kymmenvuotiaita.
Mormonismin mukaan kastetta ei asettanut Jeesus vaan se tunnettiin jo Vanhan testamentin aikana. Mormonit pitävät kastetta pelastukselle välttämättömänä, ja sen voi toimittaa vain Aaronin pappeuteen vihitty henkilö. Kastettavalta edellytetään vastuullista ikää ja uskoa Jeesukseen Kristukseen. Kaste toimitetaan upottamalla todistajien läsnä ollessa. Eri mormonismin haarat eivät pääsääntöisesti tunnusta toistensa kastetta. Vaikka mormonit eivät tunnusta kolminaisuusoppia, he toimittavat kasteen lausuen sanat "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen".
Kristinuskon suuntausten kastenäkemyksiä:
Kasteen historia: