Sananvapaus

Sananvapaus on kansalaisen perusoikeuksiin kuuluva oikeus ilmaista julkisuudessa mielipiteitään.
Sananvapaus on määritelty eri laeissa ja sopimuksissa eri tavoin. Esimerkiksi Suomen perustuslaissa sananvapaus tarkoittaa oikeutta ilmaista ja vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä kenenkään sitä ennakolta estämättä. Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan sananvapaus on oikeus, joka sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta.
Länsimaisissa demokratioissa sananvapauden ydinsisällöksi on usein mielletty ennakkosensuurin poissaolo. Laissa on kuitenkin tiettyjä rajoituksia sananvapaudelle silloin, kun sen käyttö loukkaa jotain toista oikeushyvää.
Suomi on allekirjoittanut yhdessä 43:n muun valtion kanssa Euroopan ihmisoikeussopimuksen, jonka 10. artikla toteaa sananvapaudesta muun muassa:
Sananvapautta voidaan 10. artiklan mukaan rajoittaa vain lailla ja syistä:
Vaikka Euroopan ihmisoikeussopimuksessa luetellaan useita tapauksia, joissa sananvapautta voidaan rajoittaa lailla, Euroopan yhteisöjen tuomioistuin (nykyinen Euroopan unionin tuomioistuin) on ratkaisuissaan korostanut, että näitä rajoituksia on tulkittava suppeasti:
Euroopan unionin perusoikeuskirja määrittelee sananvapauden:
11. artikla vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklaa.
Juridiselta kannalta sananvapauden käsitettä tulkitaan hyvin eri tavalla eri maissa..
Saksassa sananvapaus on määritelty peruslaissa (GG-Grundgesetz) artiklassa 5, jossa myönnetään vapaus ilmaista, tutkia ja opettaa. Määritelmä on tosin kaksitasoinen, ylimmällä tasolla sananvapaus myönnetään yleisesti ja toisella tasolla todetaan, että sananvapauden rajoitteita löytyy muista lakipykälistä, kunnianloukkauksien välttämiseksi ja alaikäisten suojelemiseksi. Saksassa sananvapautta noudatetaan yleisesti ottaen Euroopan ihmisoikeusasiakirjan ensimmäisen kohdan mukaisesti. Toisen kohdan mukaisia rajoitteita hyödynnetään koskemaan kolmanteen valtakuntaan liittyviä asioita ja siihen liittyvää uusnatsismia. Näiden rajoitusten olemassaololle on Saksassa laaja yhteisymmärrys.
Britanniassa vallitseva sananvapaus noudattaa pitkälti Euroopan ihmisoikeusasiakirjan artiklan 10, ensimmäisen kohdan mukaista sananvapautta. Tosin politiikoille on myönnetty oikeus haastaa toimittaja häpäisemisestä, mikä itsessään toimii jo rajoitteena. Belgiassa puolestaan toimittajien pitää kertoa tietolähteensä.
Sotilaiden suhteen sananvapautta rajoitetaan lukuisilla lisäehdoilla. Esimerkiksi Espanjan lain pykälässä 178 todetaan, että sotilashenkilöstöllä on oikeus ilmausta itseään vapaasti, kunhan ensin on myönnetty tähän lupa. Eli sananvapaus on myönnetty, kunhan ensin anotaan lupaa ilmaista itseään asioissa, joilla voidaan katsoa olevan kansalliseen turvallisuuteen liittyvää merkitystä.
Suomessa sananvapaus on turvattu perustuslain kahdennessatoista pykälässä:
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi 29. lokakuuta Suomea koskevan tuomion, jonka mukaan oikeutta sananvapauteen oli loukattu. EIT määräsi valtion korvaamaan valittajille yhteensä 7740 euroa aineellisesta vahingosta ja oikeudenkäyntikuluista. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta tuli tammikuussa 2014 Suomelle kaksi tuomiota sananvapautta koskevassa asiassa. EIT oli yhtä mieltä osapuolten kanssa siitä, että valittajien sananvapauteen oli puututtu.
USA:n perustuslain 1 ja 14 pykälä määrittelee sananvapauden oikeudeksi esittää informaatiota, ideoita ja mielipiteitä vapaasti ilman virkavallan sisällöllisiä rajoitteita.
Venäjällä sananvapauden tila on kaksijakoinen. Toisaalta perustuslain mukaan sananvapaus Euroopan ihmisoikeusasiakirjaa mukailevalla tavalla on olemassa, toisaalta esimerkiksi Presidentti Putinin syyskuussa 2003 Columbian yliopistossa esittämä vastaus opiskelijan esittämään sananvapautta koskevaan kysymykseen oli "Meillä ei ole koskaan ollutkaan sananvapautta Venäjällä. 90-luvun alussa syntyi käsitys jostakin laajemmasta sananvapaudesta, joka tulkittiin varsinkin lehdistössä vapautena kaikkea kohtaan, anarkiaksi ja pyrkimyksenä aiheuttaa sekaannusta hintaan mihin hyvänsä."
Lehdistön sananvapautta Venäjällä ei nähdäkään demokratian kehityksen kannalta minään absoluuttisen hyvänä asiana. Eräs näkemys piti lehdistöä yhtenä kaupallisena pelurina, jolla ei ole yhteiskunnassa ydinpelaajan roolia. Yleisemmin valtiosta riippumattomia tiedotusvälineitä on pyritty sulkemaan, yhteiskuntakriittisten kansalaisjärjestöjen toimintaa vaikeuttaamaan ja ulkomaalaisia toimittajia häätämään maasta. Sananvapaus on heikentynyt varsinkin Venäjän keväällä 2014 suorittaman Ukrainan Krimin miehityksen ja Itä-Ukrainassa vuodesta 2014 jatkuneiden sotatoimien aikana. Osin jo ennen Ukrainan sotatoimia voimaantulleet tiedotusvälineiden sensuurilait ovat osaltaan estäneet valtion ja presidentinhallinnon virallisesta linjasta poikkeavaa viestintää myös verkkoviestimissä esimerkiksi Ukrainan tilanteesta ja Venäjän osallisuudesta siihen. Tärkeimpänä joukkoviestintävälineenä Venäjällä pidetyt television pääkanavat ovat valtio-omisteisia ja toimivat keskeisesti valtionhallinnon viestiminä.
Kiinan perustuslaki rajoittavat sananvapautta yleisen järjestyksen ja turvallisuuden varjolla, sananvapaus rinnastetaan poliittiseksi välineeksi kritisoida viranomaisia. Kiinan perustuslaissa artiklat 35 ja 51 eivät määrittele sananvapauden rajoitteita niin kuin useammassa muussa maassa, vaan artikloissa määritellään mikä on yksilötasolla sallittua.
Esimerkiksi toimittaja Shi Tao tuomittiin 10 vuodeksi vankilaan hänen käytyä sähköpostilla keskustelua ulkomaille Tiananmenin tapahtumien 15. vuosipäivään liittyen. Sähköpostiliikenteestä Kiinan viranomaisille raportoi Yahoo Hong Kong. Sananvapautta onkin rajoitettu niin pitkälle, että esim. Hu Pingin (Kiinalaisen Demokraattisen Allianssin (CAD) Presidentti 1988-1991) mielestä sananvapautta Kiinassa ei ole.
Kiinan kansantasavallassa on aina sensuroitu ulkomaisia lehtiä ja mediaa. Nykyisin se ulottuu myös tietoverkkoon. Sensuurin päävastuu on kommunistipuolueen julkisuusosastolla. Arvellaan, että internetin valvonta työllistää yli 100 000 kiinalaista. Valvonta perustuu kahteen menetelmään: niin sanottu "suuri palomuuri" estää kiinalaisten pääsyn hallituksen mielestä epämieluisille ulkomaisille verkkosivuille. "Kultainen suojakilpi" taas seuloo tiedonvälitystä maan sisällä. Sisäiset rajoitukset kohdistuvat ajatuksiin, jotka voisivat uhata kommunistipuolueen asemaa tai kannustaa järjestäytyneeseen kansalaistoimintaan. Nettirajoitusten takia maan tärkeimmät palveluntarjoajat ovat kiinalaisia: hakurobotti Baidu, sosiaalinen verkosto Renren, internetportaali Tencent ja microblogi Sina Weibo.
Penguin-kustantamo silppusi vuonna 2014 yhdysvaltalaisen professorin Wendy Donigerin 2009 ilmestyneen teoksen "The Hindus: An Alternative History", joka käsitteli Intian historiaa poikkeavasta näkökulmasta. Teos loukkasi hindujen uskonnollisia tunteita.
Sananvapautta pidetään yhtenä demokraattisen yhteiskunnan perusoikeuksista. Tästä huolimatta useimmilla valtioilla on laeissaan sananvapautta rajoittavia pykäliä, useimmiten kansallista turvallisuutta koskevissa asioissa. Vastaavalla tavalla myös Euroopan ihmisoikeusasiakirjan artikla 10, toinen kohta toteaa että sananvapautta on voitava rajoittaa kansakunnan tai yleisen turvallisuuden nimissä. Tätä kohtaa hyödynnetäänkin eri maissa varsin lavealla tavalla tulkiten ja sananvapautta rajoittaen.
Mikäli sananvapautta käytetään loukkaamaan jotakin toista oikeushyvää, kuten oikeutta kunniaan tai yksityisyyteen taikka yhteiskuntarauhaa, rikoslainsäädännössä on punnittu kumpi on tärkeämpi oikeushyvä. Sellaisia rangaistaviksi säädettyjä tekoja, joissa tekijä käyttää väärin sananvapauttaan, nimitetään sananvapausrikoksiksi. Suomen lainsäädännössä ja Euroopan unionissa muun muassa yhteiskuntarauhaa vaarantavat, kansanryhmää vastaan kiihottavat viestit taikka toisen kunniaa loukkaavat lausumat eivät kuulu sananvapauden piiriin. 
Suomessa lainsäätäjä on puuttunut sananvapauden väärinkäyttämiseen muun muassa seuraavilla rikoslaissa rangaistaviksi säädetyillä teoilla:
Myös oikeuden kuvata ja tallentaa materiaalia eräissä tapauksissa on katsottu kuuluvan sananvapauden piiriin.
Ennakkosensuurin poissaolo on länsimaisissa demokratioissa usein mielletty sananvapauden ydinsisällöksi. Julkaisutoiminnalle ei saa olla ennakollista estettä. Julkaisija on kuitenkin rikosoikeudellisessa vastuussa sisällöstään.
Rikoslain 24 luvun 9 §:n mukaan kunnianloukkauksesta tuomitaan se, joka
Kunnianloukkauksesta voidaan tuomita sakkoihin tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Valtionsyyttäjä Mika Illmanin mukaan halventavat nimitykset, kuten ”ryssä” ja ”neekeri” täyttävät oikeuskäytännössä kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistön. Illmanin mukaan loukkaavien sanojen käyttämistä voidaan pitää näyttönä tahallisuudesta ja loukkaamistarkoitusta arvioitaessa perusteena siitä, täyttääkö aineisto rikoslain 11 luvun 8 §:n tunnusmerkistön..
Yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen syyllistyy levittämällä sellaisia toisen yksityiselämään kuuluvia tietoja, joiden leviäminen voi aiheuttaa kärsimystä sille, jota tieto koskee. Teosta voidaan tuomita sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Rikos eroaa kunnianloukkauksesta siten, että siinä on kysymys oikeellisen tiedon levittämisestä, kun taas kunnianloukkauksessa on ensisijaisesti kyse valheellisen tiedon levittämisestä. Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on sisältörikos, jossa rikos tehdään saattamalla tietoa julkisuuteen. Tämän teon säätämisellä rangaistavaksi halutaan suojella oikeutta yksityiselämään.
Rikoslain 11 luvun 10 §:ssä (511/2011) säädetään: "Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava "kiihottamisesta kansanryhmää vastaan" sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi." Lisäksi 10 a §:ssä määritellään törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan.
Vuodesta 1999 Suomessa on ollut voimassa rikoslain 17 luvun 10 § (563/1998) uskonrauhan rikkomisesta. Tämän teon säätämisellä rangaistavaksi suojellaan yleistä järjestystä ja yhteiskuntarauhaa. Teosta voidaan tuomita sakkoihin tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Sananvapautta voidaan rajoittaa myös siten, että sen käyttämiseen tarvitaan lupaa. Esimerkiksi yleisöön vetoaminen joukkotiedotusvälineissä rahankeräämistarkoituksessa on kiellettyä, mikäli rahankeräykseen ei ole voimassa olevaa rahankeräyslupaa.
Monet median edustajat ovat korostaneet sananvapauteen liittyvän myös vastuun.
Entinen Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen on määritellyt vastuun niin, että jos julkaistavan asian tiedetään loukkaavan ja aiheuttava riskejä, sitä ei pidä julkaista.
Esimerkkinä hän käyttää Googlen omistamassa Youtubessa julkaistua Muhammed-videota, joka aiheutti levottomuuksia, joissa kuoli ihmisiä. Pentikäisen mukaan Googlen olisi pitänyt poistaa video, eikä tuolloin kyse olisi sensuurista vaan vastuun kantamisesta.