Diabetes

Diabetes, , vanhalta nimeltään sokeritauti, on sokeriaineenvaihdunnan sairaus. Nuoruus- eli ykköstyypin diabetes (diabetes mellitus juvenilis) johtuu insuliinin tuotannon vähenemisestä tai lakkaamisesta haimassa. Aikuis- eli kakkostyypin diabetes johtuu insuliinin käsittelyn heikkenemisestä elimistössä. Jos aikuistyypin diabeteksen etenemistä ei saada pysäytettyä, se alkaa vähitellen muistuttaa nuoruustyypin diabetesta. Kahden päätyypin lisäksi diabeteksesta on lukuisia välimuoto- ja erityistyyppejä, joista yleisin on raskaudenaikainen diabetes.
Diabeteksessa verensokeri nousee liian korkeaksi. Ravinnossa olevat hiilihydraatit hajoavat glukoosiksi (rypälesokeri) ja kulkeutuvat vereen. Normaalioloissa veren glukoosipitoisuuden kasvaessa haima erittää insuliinia, joka auttaa siirtämään glukoosia soluihin ja alentamaan veren glukoosipitoisuutta. Kun ihminen sairastaa diabetesta, glukoosia ei siirry verestä solujen käyttöön riittävästi sen vuoksi, ettei keho tuota tarpeeksi insuliinia tai insuliinin vaikutus on heikentynyt. Koholla oleva verensokeri voi pitkällä aikavälillä vahingoittaa monia kehon kudoksia, kuten silmiä, munuaisia, sydäntä ja verenkiertoa.
Vaikka vesitystaudin latinankielinen nimi, "diabetes insipidus", on hyvin samantapainen, ei taudeilla juuri muuta yhteistä olekaan.
Diabetes on yksi merkittävimmistä kansantaudeista. Se vaikuttaa elämänlaatuun, aiheuttaa lisätauteja ja lisää kuolleisuutta (Stakes 2005). Pitkään kestänyt tai huonosti hoidettu diabetes saattaa aiheuttaa silmien verkkokalvosairautta (diabeettinen retinopatia), munuaismuutoksia, ääreishermoston vaurioita ja jalkaongelmia. Diabetes lisää myös sydänsairauksien ja jossakin määrin haimasyövän riskiä. Diabeteksen aiheuttama munuaisvaurio (diabeettinen nefropatia), on Suomessa yleisin syy munuaisensiirtoon.
Moni sairastaa kakkostyypin diabetesta tietämättään. Ajoissa havaittua tyypin 2 diabetesta voidaan hillitä liikunnalla, laihduttamisella ja ruokavaliolla. Tällöin haiman insuliinin tuotanto ja insuliinin vaikutus voivat palautua normaaleiksi. Ilman lihavuutta 90 prosenttia aikuisdiabeteksesta jäisi puhkeamatta tai puhkeaisi myöhemmin. Tupakointi on erityisen vaarallista diabeetikoille, koska diabeetikon riski sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin on ennestään muuta väestöä suurempi ja tupakointi kasvattaa sitä entisestään. Tämän vuoksi tupakoivia diabeetikoita kehotetaan lopettamaan tupakointi.
Vuonna 1988 diabeetikkoja oli Suomessa 94 000 ja vuonna 2000 166 000. Määrän arvioidaan olevan kasvussa. Tyypin 1 diabetesta sairasti noin 30 000 ihmistä vuonna 2003, ja sairastavien määrä lisääntyy keskimäärin 2,8 prosenttia vuodessa. Siten diabeetikkojen määrän kasvu aiheutuu pääosin aikuistyypin diabeteksesta. Duodecimin vuoden 2016 Käypä hoito -suosituksen mukaan yli 500 000 suomalaista sairastaa diabetesta. Vajaalla puolella 45–74-vuotiaista miehistä ja joka kolmannella naisella on aikuistyypin diabetes tai sen esiaste. Puolet kaikista diabeetikoista eli 200 000 suomalaista sairastaa tyypin 2 diabetesta tietämättään.
Maailmanlaajuisesti diabetesta sairasti vuoden 2015 arvion mukaan 415 miljoonaa maailman 20–79-vuotiaista. On arvioitu, että vuoteen 2040 mennessä diabeetikoiden määrä kasvaa 642 miljoonaan. Yhdysvalloissa afroamerikkalaisilla riski sairastua diabetekseen on 1,7 kertaa suurempi kuin valkoisella väestöllä.
Klassiset diabeteksen oireet ovat tihentynyt virtsauksen tarve, janon tunne, tahaton laihtuminen ja väsymys. On myös mahdollista, että potilaan uloshengitys haisee asetonille, mikä kertoo korkeasta verensokerista.
Virtsaan erittyy myös glukoosia, joka havaitaan helposti laboratoriotesteissä. Tyypin 1 diabeteksen oireet voivat kehittyä nopeasti viikkojen tai kuukauden sisällä. 2. tyypin diabetes kehittyy yleensä hitaammin ja muutoksia voi olla vaikea havaita.
Jos tilaa ei hoideta, veren korkea glukoositaso voi aiheuttaa silmän linssien deformaation vaikuttaen näkökykyyn. Sumentunut näkökyky onkin hyvä indikaattori varsinkin 1. tyypin diabeteksesta.
Jalan päkiöihin voi tulla turvotusta. Se on tyypillinen diabeteksen oire. Jaloissa tuntoaisti heikkenee ja voi kadota pikkuhiljaa kokonaan. Tuntoherkkyyttä mitataan asteikolla 1–3, jossa taso 3 on pahin tunnottomuustila.
Ajan mittaan diabeetikon jalkoihin voi tulla pitkäaikaisia haavaumia.
1. tyypin diabeetikoilla voidaan havaitaan seuraavia oireita: hyperventilointia, pahoinvointia, oksentelua, vatsakipuja tai tajunnan heikkenemistä.
Tutkijat pitivät ykköstyypin eli nuoruusiän diabetesta aiemmin autoimmuunisairautena eli taudin ajateltiin johtuvan siitä, että elimistön immuunijärjestelmä hyökkää elimistön omia soluja vastaan tuhoten haiman Langerhansin saarekkeiden beetasolut, jotka tuottavat insuliinia. Sittemmin on huomattu, että virukset kykenevät tunkeutumaan haimaan ja tuhoamaan insuliinia tuottavat beetasolut 
Diabeteksen taustalla on usein perinnöllinen alttius sairastumiseen, jonka lisäksi tarvitaan laukaiseva tekijä. Enterovirustartuntoja epäillään tällaiseksi tekijäksi sen perusteella, että diabeteksen puhkeaminen on yleisintä syksyllä ja talvella, jolloin enterovirustartuntoja on paljon. Lisäksi diabetekseen liittyvien autovasta-aineiden ilmestymistä edeltää usein todettu enterovirustartunta. 
Suomalainen tutkimusryhmä löysi vuonna 2013 viisi ykköstyypin diabetestä mahdollisesti aiheuttavaa enterovirusta, jotka tunkeutuvat haimaan tuhoten insuliinia tuottavat solut.. Suomalaiset tutkijat ovat kehittämässä yhdessä ruotsalaisten ja brittiläisten tutkimusryhmien kanssa ykkötyypin diabetekselta suojaavaa rokotetta, jonka toivotaan olevan valmis markkinoille vuoteen 2013 mennessä. Ihmiskokeiden aloittaminen rokotteelle enteroviruksia vastaan on suunnitteilla. Rahoitusta etsitään. Myös haiman insuliinia tuottavia soluja uusivia lääkkeitä kehitellään.
Imetyksen on tutkimuksissa havaittu olevan yhteydessä pienempään diabeteksen esiintyvyyteen. Varhaislapsuudessa saatavan lehmänmaitoa sisältävän ravinnon ja erityisesti lehmänmaidon insuliinin mahdollista osuutta ykköstyypin diabeteksen syntyyn tutkitaan. Lapsena saadun päivittäisen D-vitamiinilisän on huomattu vähentävän sairastumisriskiä.
Ykköstyypin diabetes puhkeaa yleensä 0–20 vuoden iässä. Sairastumisprosessin alettua kestää yleensä muutamia kuukausia ennen kuin insuliinin tuotanto on supistunut niin pieneksi, että sairauden ulkoisia oireita aletaan havaita. Tyypillisimpiä oireita ovat laihtuminen sekä janon ja virtsaamistarpeen lisääntyminen. Sairaus voidaan varmistaa veren sokeripitoisuuden mittauksella.
Sairauden puhkeamista seuraa yleensä niin sanottu remissiovaihe, jossa elimistön omaa insuliinituotantoa on vielä jonkin verran jäljellä. Tällöin sairautta voidaan hoitaa hyvin pienillä insuliiniannoksilla, ja joskus niistä jopa voidaan väliaikaisesti luopua. Oma insuliinituotanto loppuu kuitenkin yleensä kokonaan muutaman vuoden kuluessa.
Ykköstyypin diabetesta hoidetaan insuliinipistoksilla (insuliinikynä, -ruisku, -pumppu). Lisäksi sairastuneelle suunnitellaan ruokavalio, jossa tarkkaillaan ensisijaisesti hiilihydraattien määrää ravinnossa sekä terveellisyyttä. Ravinnon ja insuliinipistosten yhteen sovittamisella pyritään mahdollisimman normaaleihin veren sokeripitoisuuksiin. Ihmisen normaali verensokeri (kokoveren glukoosipitoisuus) on 4–7 millimoolia litrassa.
Ykköstyypin diabetes on Suomessa suhteellisesti yleisempi sairaus kuin missään muualla maailmassa.
Ykköstyypin diabetes johtaa Suomessa automaattiseen vapautukseen asepalveluksesta sekä rauhan että sodan aikana, sillä sen hoito saattaisi olla kenttäoloissa ylivoimaisen vaikeaa. Hyvin sairautensa hoitavat diabeetikot voivat kuitenkin anomuksesta saada erityisluvan suorittaa asepalvelus.
Kakkostyypin diabetes (tyypin 2 diabetes) on ykköstyypin diabetesta selvästi yleisempi. Tyypin 2 diabeteksessa haima erittää insuliinia riittämättömästi samalla kun tämän vaikutukset soluissa ovat estyneet. Se on usein – mutta ei aina – osa niin sanottua metabolista oireyhtymää, johon kuuluvat kohonneen verensokerin lisäksi kohonnut verenpaine, poikkeavat veren rasva-arvot ja keskivartalolihavuus eli niin sanottu omenavatsa. Kakkostyypin diabetes ilmaantuu vähitellen, ja siihen sairastuvat yleensä keski-ikäiset ylipainoiset henkilöt, joilla saattaa olla perinnöllinen alttius sairauteen. Yleensä, mutta ei aina, kakkostyypin diabeteksen ensioireina ovat janontunteen lisääntyminen ja jatkuva väsymys. Tarpeen vaatiessa hoidossa turvaudutaan ensin tablettihoitoon ja vasta tarvittaessa niin sanottuun yhdistelmähoitoon, jossa on päivisin tablettihoito ja sen lisäksi esimerkiksi illalla yötä vasten insuliinipistoshoito, tai myöhemmin vain insuliinipistoshoitoon.
Raskaus on aikaa, jolloin piilevä diabetes saattaa puhjeta, mutta toisaalta sen yhteydessä virtsaan saattaa ilmaantua sokeria ilman diabetestakin.
Diabeetikon raskaus menee helpommin kesken kuin verrokin. Diabeetikkojen synnytykset pyritään käynnistämään komplikaatioiden varalta joitakin viikkoja ennen laskettua aikaa. Sikiölle ei ilman tätäkään tule suurentunutta riskiä saada diabetesta, mutta se kasvaa tavallista isommaksi ja saattaa olla syntyessään tavallista veltompi.
Stakesin tilastojen mukaan vuonna 2004 raskausdiabetes eli niin sanottu gestaatiodiabetes oli 12 prosentilla synnyttäjistä. Yleisyys vaihtelee alueittain: Vuonna 2004 se oli Etelä-Savon sairaanhoitopiirissä 25 prosenttia, Itä-Savon sairaanhoitopiirissä 22 prosenttia, Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä 22 prosenttia, HUS:ssä 12 prosenttia, Lapin sairaanhoitopiirissä 6 prosenttia ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä 5 prosenttia synnyttäjistä. Raskausdiabetes viestii alttiudesta sairastua aikuistyypin diabetekseen. Sen puhkeamista voidaan jarruttaa harrastamalla liikuntaa ja pysymällä hoikkana. Joka kolmas synnyttäjä oli ennen raskautta ylipainoinen (painoindeksi yli 25).
Esidiabetes tarkoittaa lievästi kohonnutta verensokeria, joka ei riitä vielä diabetesdiagnoosiin. Kohonnut verensokeri tekee tuhojaan valtimoissa hyvin aikaisessa vaiheessa. Tästä johtuvia haittoja voitaisiin ehkäistä elintapamuutoksilla kuten liikunnalla ja ruokavaliolla. Tällöin terveydenhuollon säästöt olisivat huomattavat. Sydän- ja verisuonisairauksien riskiryhmään kuuluvilla ehkäisevä lääkehoito voisi tulla kyseeseen. Koska sairausvakuutus korvaa hoitoa vasta varsinaisen diabetesdiagnoosin jälkeen, ehdotetaan viitearvojen alentamista, jotta hoitoa voitaisiin tarjota sitä käytännössä tarvitseville.
Diabeetikoiden hoidon vuotuiset kokonaiskustannukset ovat yli 11 prosenttia terveydenhuollon kokonaiskustannuksista. Diabeteksen aiheuttamista kustannuksista arviolta 90 prosenttia johtuu lisätautien hoidosta (Stakes). Lisätaudit taas merkittävältä osalta aiheutuvat jatkuvasti kohollaan olevasta verensokerista. Tätä tasoa on helppoa seurata esimerkiksi HbA1C-testillä (B-GHb-A1C), jolla katsotaan, mikä on hemoglobiinin valkuaisaineen glykosyloitumis- eli glykoitumisaste. Se on terveillä normaalisti noin 5 prosenttia, mutta saattaa pitkään kestäneessä huonossa sokeritasapainossa kasvaa paljon tätä suuremmaksi. Kuuluisassa DCCT-tutkimuksessa (Diabetes Control and Complications Trial) osoitettiin, että jokaista HbA1C-tasossa tapahtuvaa 10 prosentin pienennystä kohden diabeteksen lisätautien aiheuttamat kustannukset supistuvat keskimäärin 40 prosenttia.
Kakkostyypin diabeteksen torjumisen keinot ovat painon pitäminen normaalina ja terveellinen ruokavalio. Vihreiden lehtivihannesten syömisen on todettu vähentävän sairastumisriskiä merkittävästi.
Maailmassa on nykyisin noin 240 miljoonaa diabeetikkoa. Määrän odotetaan kasvavan 380 miljoonaan vuoteen 2025 mennessä.
Vuonna 2003 määrällisesti eniten diabeetikkoja oli Intiassa (40,8 miljoonaa), seuraavaksi eniten Kiinassa (39,8 miljoonaa) ja kolmanneksi eniten Yhdysvalloissa (21 miljoonaa). Seuraavaksi eniten diabeetikkoja oli Venäjällä ja Japanissa. Suhteellisesti eniten diabetesta esiintyi Naurun tasavallassa, jonka asukkaista diabeetikkoja oli noin 30 %.
Maailmanlaajuista diabetespäivää vietetään Frederick Bantingin syntymäpäivän, 14. marraskuuta 1891, johdosta marraskuun 14. päivinä vuosittain. Suomessa Diabetesliitto järjestää valtakunnallisen diabetespäivän järjestämällä opintosuoritukseksi kelpaavia seminaaritapahtumia Helsingissä.